Tipuja ja pupuja ja Noita

Kuvassa kummanväriseksi muuntunut kotipupunen pääsiäisnoidan tulosuuntaa nuuhkimassa

Aprillipäivää!

Miehen täti on hieman yli kahdeksankymppinen. Elelee yksinänsä muttei yksinäisenä. Lenkkeilee joka päivä ainakin viisi kilometriä, käy kylässä ja kestitsee "likkakavereitaan". Pukee kotinsa vuotuisiin juhliin: jouluun, pääsiäiseen, vappuun.

Olimme nimppareillaan. Lapsenlapset Ariel ja Hääpuku laskivat tädin tipuja, minä merkitsin muistiin määrät. Olohuoneen kirjahyllystä, vitriinistä, ikkunan edessä olevalta pitkältä kukkapöydältä, sohvapöydältä. Sitten keittiöstä, makuuhuoneesta ja eteisestä. Paljonko saatiin? 141 kappaletta erilaisia tipueläimiä. Sitten laskettiin puput; niitä vaatimattomat 48. - Täällä kiva olla, kun on niin kirkkaita värejä, sanoi Ariel.

Niinpä se on minunkin lähdettävä noidan noutoon. Tuolta kellarista on jo jonkin aikaa kuulunut kummaa kopinaa, luudan huisketta ja naurun käkätystä. Pääsiäisnoita palaa elämään - pääsiäiseksi.

Mies sairasti

flunssaa, ei huippuäreää sitä. Potemiseen tottumattomana oli hiukan – ärhäkkä. Tai ei ollut ärhäkkä vaan ihan tavallinen – oli oma vastauksensa, kun ihmettelin huonoa tuultaan.

Viikonloppuna lääkitsi itseään kurlaamalla suolavedellä, juomalla lämmintä ja huoneenlämpöistä kotimehua, ottamalla flunssaa tarkoitettuja täsmä-käsikauppalääkkeitä pulvereina, jotka sekoitetaan veteen ja pillereinä, lepäämällä (hänelle vaikeaa), haluamalla keittoruokaa, haluamalla saunaan!, olemalla ääneti (minustakin se on hyvä keino hoitaa äänihuulten käheyttä), nukkumalla eri huoneessa, että saa olla rauhassa (ei haittaa puolison rapistelu ja kyljenkääntö ja tuhina (lue kuorsaus)). (Eri huoneessa nukkuminen oli yhteinen sopimus: minä kaikki flunssapöpöt varmasti yleensä poden; nyt (koputan puuta) tähän asti välttänyt, niinpä välttelin Miestäkin.)

Ihan oikein hoiteli, koska tänä aamuna tahtoi jo – töihin. Ei enää kuumeenpoikasta, nuhakin hellitti, samoin köhiminen.

- Olisiko järkevää vielä levätä tämä päivä? ehdotin. – Ei tässä mitään, olo on ihan siedettävä.

Taidettiin selvitä siitä flunssasta. Mitä toivon vilpittömästi.

Kertaan mielessäni menneitä päiviä: kissaa, joka sairasti ja voi nyt hyvin, leiriä, joka meni mukavasti, kässäpäivää Vahdolla kera ystävien. Kiirettäkin. Mietin…

Koeviikko toi maanantaivapaan. Kahvi rauhassa, sanomalehdet. Koti hiljainen, piha luminen mutta odottava. Lämmintä on luvassa.

Vapaapäivä siis… Lähden kohta Anoppia kyyditsemään. Vasen ranteensa murtui pari viikkoa sitten, on nyt kipsissä. Käymme kaupassa ym. Illalla keppijumpataan oman kunnon mukaan. (Viimeksi jalkaa nostettiin suorana ylöspäin. Katselin ympärilleni: noin korkealle jalat nousevat! Omakin jalka tuntui venyvän korkeuksiin. Kuitenkin kuin katsoin alaspäin: siellä joku pönäkkä yritti nousua. Sääliksi kävi!) Sisukkaasti!

* * *
Muuten:

Haavettaren http://haavetar.wordpress.com/ blogissa on runo, joka täydellisesti tulkitsee niitä tuntemuksia, joita vain vähän kipeänä tuntee; sellaisena tavallisena pikkuflunssaisena, jolloin jotain jaksaakin. Kas tässä:

“VAIN VÄHÄN KIPEÄ

Olisi vain vähän kipeä
makaisi vuoteessaan
yöpöydällä puolukkamehua
saisi lukea jännittävää kirjaa
eikä piittaisi mistään muusta,
torkahtelisi tämän tästä, tämän tästä
kuuntelisi hajamielisenä
putoavan lumen ääntä,
hidasta, ulkoa.”

”- Bo Carpelan (toimittanut ja suomeksi tulkinnut Kaarina Helakisa, kuvittanut Hannu Taina). Taivaan maalari : Runoja pienille ja suurille, s. 51 (Otava 1990)”

Mirri sairastaa...

Töistä vapaapäivä mutta muuten kiirettä…

Aamulla herätys kello viisi ja Vanhimmalle Tyttärelle kello kuudeksi. Vävy työmatkalla, tytär lähdössä työhön. Minä saavuin hämmentämään lapsille aamupuuroa ja viemään Maijahalosen esikouluun kahdeksaksi.

- Nyt on vähän ongelmia, tytär sanoi varovasti - Ukkolla on kurkku kipeä ja lievää kuumetta, kissalla pissavaivoja, pissaa ei tule, vaikka kuinka kissaraukka yrittää sitä pinnistellä. Katsoin netistä, että virtsakivi- tai tulehdusoireita. Hetimiten pitäisi saada lääkäriapua. Eläinlääkäriasema avataan kello yhdeksän, jos voisit silloin soittaa kissalle ajan.

Vein Puppelin alakouluun ja Maijahalosen esikouluun. Kello yhdeksän soitin eläinlääkärille. Ei aikoja ennen myöhäisiltapäivää. Soitin toiselle. Ei aikoja ennen iltaa. Soitin kolmannelle. Aikoja vasta iltapäivällä. – Vaiva on kyllä vakava ja kissalla varmasti kipuja, sanottiin. Nopeaa hoitoa tarvitaan. – No, tuokaa kissa kello yhdeksitoista, annetaan sille kipulääkitys ja rauhoittavaa. Lääkäri leikkaa nyt aamupäivällä, mutta tarkastaa kissan kunnon leikkauksen välissä…

Vaikeaa oli vastahakoinen kissa saada kuljetuskoriinsa. Ukko työnsi ja minä olin valmiina laittamaan kannen kiinni. Kissa, vaikka huonokuntoinen olikin, levitti taka- ja etutassunsa, tarrasi korin reunoihin ja kiemurteli kuten kissa vain voi. Murisi ja maukui. Ukko siinä taistelussa muutaman pikku naarmun sai, muuta työvoiton otimme ja kissa korissa läksimme eläinlääkärille.

Kissa jätettiin hoidettavaksi ja me Ukon kanssa (jonka flunssa tuntui olevan lievää sellaista, mutta suru kissan kohtalosta suurta) syömään hampurilaiset. – Muuttuukohan Piku nyt jotenkin tämän jälkeen? aprikoi Ukko. – Tarkoitatko luonteeltaan? kysyin. – Tarkoitan. – No, jos muuttuu, niin toivottavasti se tulee lempeämmäksi, sanoin. –Niinpä.

Tyttären ja Ukon kanssa noudettiin kissa viiden aikoihin. Kivet olivat vaivana ja virtsarakon puhkeaminen oli ollut – hiuskarvan varassa! Lääkäri totesi sisäkissojen usein potevan tätä vaivaa: eivät juo ja ruoka liian kuivaa. Vaiva saattaa uusiutua, jos huono tuuri. – Nyt tulee Pikusta ulkokissa, sanoi Tytär (Piku sisäkissa, koska edellinen, ulkokissa, katosi, ja tältä katoamissurulta haluttiin nyt välttyä). (Ulkokissa ajatusta vauhditti noin 300 euron lasku monenmoisista kissalle tehdyistä hoidoista ja tutkimuksista, lääkkeistä ja dieettiruoasta.)

Vielä jännitetään kissan ensimmäistä pissaa, sen pitäisi tulla huomiseen mennessä niin kaikki hyvin. Anoppi on lupautunut pissavahdiksi, minä menen töihin.

* * *

Huomenna ja ylihuomenna leirielämää, lauantaina kässäpäivä lähellä Turkua…


J.K. Tyttärellä monia lääkkeitä kissalle: pillereitä ja ruiskutusta suuhun ja alas mahalaukkuun kaikin keinoin.

"Kissojen ja koirien lääkintäohje:

I. Kuinka kissalle annetaan pilleri

Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista.

Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa. Pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja toista prosessi. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pehmennyt pilleri pois.Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi. Pakota kissan leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi. Pidä kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen.

Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso sisään pihalta.Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen kiinni etu- ja takakäpälistä. Älä välitä kissan matalasta mouruamisesta. Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä, samalla kun tunget puista viivoitinta kissan suuhun. Liu'uta pilleri suuhun viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti.

Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta. Pistä muistiin uuden viivoittimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten.Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta. Pistä pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja puhalla mehupilliin.

Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle. Juo lasi vettä, että saat maun pois suustasi. Laita laastari puolison käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla. Hae kissa naapurin halkoliiteristä.

Ota uusi pilleri. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta niin että pää jää näkyviin. Pakota suu auki jälkiruokalusikalla. Ammu pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla.

Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen. Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä. Heitä T-paita roskiin ja hae toinen paita makuuhuoneesta. Soita palokunta hakemaan kissa puusta tien toiselta puolelta. Pyydä anteeksi naapurilta, joka törmäsi aitaan väistäessään kissaa.

Ota viimeinen pilleri paketista. Sido kissan etu- ja takakäpälät yhteen puutarhalangalla ja sido se kiinni ruokapöydän jalkaan. Etsi paksut näppylähanskat vajasta. Pakota kissan suu auki pienellä jakoavaimella.Työnnä pilleri suuhun ja iso fileepihvinpala perään. Pidä päätä pystyasennossa ja kaada puoli litraa vettä kurkkuun jotta pilleri huuhtoutuu alas.

Pyydä puolisoa viemään sinut ensiapuun ja istu rauhallisesti hiljaa kun tohtori tikkaa sormesi ja käsivartesi sekä poistaa pillerin jämät oikeasta silmästäsi. Poikkea matkalla huonekalukauppaan ostamaan uusi pöytä.

Soita eläinlääkärille ja pyydä kotikäyntiä.

II. Kuinka koiralle annetaan pilleri
1. Kiedo pilleri pekoniin.
2. Se siitä."

Ilojuhlia on ilo juhlia

Valmista on

Viikonloppu on mennyt, paluu arkeen, aurinkoiseen mutta kylmään. Ehdottomasti valoisaan.

Perjantaina olin ajatellut siivota. Ja valmistaa jos mahdollista joitakin leipomuksia etukäteen lauantaina saapuvia vieraita varten. Pöydän kattaus. Kaupassa käynti. Niin ettei lauantaina olisi niin tulenpalava kiire.
Perjantaina käytiin kaupassa. Miehen kanssa. Hän oli kuskina. Ei niin, ettenkö itsekin osaisi tai uskaltaisi ajaa pääkaupunkiseudun kauppakeskukseen. On vain niin mukava istua apukuskin puolella ja miettiä ostoslistaa (ellei paperilla) tai katsella maisemia. Kauppakeskuksessa teen yleensä laajemmankin kierroksen kuin vain ”Herkussa” käynnin. Silmäilen läpi taloustavarat (nyt pääsiäiskattaukset) sekä kukka- ja kirjaosaston.

Rivakasti etenin kukkien luo ja valitsin pikkunarsisseja ja helmililjan. Narsissit olohuoneeseen ja ulos, helmililjan keittiön pöydälle. Vielä keltatulppaaneja olohuoneen pikkupöydälle. Mies kulkee vieressä ja hoputtaa eteenpäin. – Meidänhän piti vain käydä ruokakaupassa. - Niin mukava Mies, muuta karu totuus on, ettei häntä voi ottaa mukaan ”vain katselemaan”. Hermostumme molemmat ja olemme suuttuneita ja tyytyväinen olo on kaukana.

Nyt suora suunta elintarvikepuolelle. Ja sitten kohti kotia. Yllätysnopea kaupasta ulos selviäminen: alle tunnin. Hyvä minä (tai Mies)!

Kotonakin päätettiin ihan kummia: jätettäisiin kaikki puuha seuraavaan aamuun aikaiseen.

Aamulla heräilin jo ennen kuutta ja aloitin heti (olen aika järjestelmällinen ja tehokas kun aloitan; vauhtiin pääseminen vain tuottaa usein ongelmia). Mustikkapiirakka uuniin, rahkapiirakan pohja jääkaappiin tekeytymään. Rahka, kerma, munat ja sokeri sekä sitruuna kulhoon, sekoitus ja jääkaappiin. Kardemummakakun ainekset esille: munat ja sokeri odottamaan vatkausta, voin sulatus. Jauhot ja kardemumma.

Parsakaali-kukkakaaligratiini odottamaan uunin vapautumista. Puikulaperunoiden kuoriminen (kylläpä ovat minejä). Suppilovahveromuhennos hautumaaan. Puolukkakiisseli jäähtymään. Kermavaahdon vatkaus jäisi iltaan. Keittiön järjestämistä. Vessan pesu. Mies imuroi olohuonetta, käytävää… Pölyjen pyyhkimistä. Puhtaat pöytäliinat. Kattaus. Kukkien asettelu. Viime hetken lähikaupassakäynti.

Kello yli yhdentoista. Yhdeltä alkoivat serkun ja vaimonsa 40-vuotissynttärit. Suihkutus ja meikkaus, föönaus ja vierasvaatteet päälle ja valmis lähtöön. Niin Mieskin. Lahja mukaan, korttikin. Matkan varrella vielä pari pysähtymistä: ruusut päivänsankareille sekä pääsiäismunat lapsillensa.

Lähellä juhlakotia muistin kalan. – Sinunhan piti suolata lohi savustusta varten, sanoin Miehelle. Suolaamatta oli kala. Ei hätää. Olimme sopineet Vanhimman tyttären kanssa, että hän juhliessamme kävisi laittamassa possufileen paistumaan, soitto ja hän suolaisi kalankin.

Juhlassa oli mukavaa ja leppoisaa. Synttärisankarit nuoria ja kauniita, vaikka omasta mielestään ”jo nelikymppisiä”. Ilojuhla.

Kotona juhlavaatteet henkareille ja ”taistoon”. File uunissa kypsyi, Mies aloitti kalan savustuksen. Minä tein vihersalaatin, katoin keittiön pöydälle noutopöytää. Juustot, viinirypäleet ja paprika. Leivät (oma tekemä jäi tekemättä), levite. Tapasherkkuja. Mäti, smetana ja sipuli saapuisivat pöytään viimeiseksi.
Keittiön huiskis haiskis -tunnelmaa

HUH! Ehdittiin! Kaikki valmistui aikanaan, paitsi puikulaperunat ennen aikojaan. Ovat niin herkkiä, että jos vähänkin liian kauan keittyvät, muhentuvat – emännän kauhuksi – ihan muusiksi.

Ystävä ja hänen miesystävänsä saapuivat. Ystävä(tär) on myös Miehen mieluisa ystävätär. On vuosia sitten ohjannut musiikillisesti pelimanneja, joissa Mieskin harjoittelee. Avarasydäminen ja terveesti itsellinen. Herkkä skottimies hänet valloitti ihan yhdessä asumiseen asti. Skottimies ja koiransa.

Meillä Mies soittaa harmonikkaa, ystävätär on viulisti, joka ei soita enää viulua säännöllisesti. Miehensä sanoi vain yhden kerran kuulleensa soitantaansa, lyhyesti. Meillä on viulu, jonka ostin Mellin kotihuutokaupasta lapsenlapsi Ukkoa varten (on vielä liian iso viulu hänelle) ja jonka Mies kunnosti. Hän nouti viulun, ystävätär suostui yhteissoittoon ja niin saimme kuulla pari numeroa. Pelimannimusiikista Kyyrän Matin polskan (yksi lempparini) sekä merimiesvalssin Meren aalloilla. Oi, miten mukavia muistoja mieleen nousi, herkistyin ja kuuntelin. Niin nautittavaa.

Eikä ystävätär poissulkenut uusintaa – sitten joskus.

Kaikesta nautittiin: seurasta, ruoasta, viinistä – ja Scotch Whiskystä.

Ruokaa jäi paljon – en koskaan ole oppinut kokkaamaan ”vain pienesti”. Sunnuntaina rääppiäiset Tyttärille perheineen.

C´est la vie!

Aamukahvia

Joskus aamuisin on aikataulussa aikaa juoda ajatellen aamukahvi ja lukea päivän sanomalehdet - kuten nyt juuri.

Mittaan veden kahvinkeittimeen: neljä kupillista (noin mukillisen siitä juon, mutta yksi mukilllinen hankala suodattaa), sitten kahvimitalliset ja keitin porisemaan. Avaan kuivauskaapin oven. Ovi narisee. Keittiö remontttiin, haluan. Jo olisi aikakin (tämä keittiö on vuodelta 1971, uljas uusi silloin, ei narissut ovet tai hilseilleet pinnat (Eivät minunkaan, silloin.))!

Ei ole samantekevään, millaisesta mukista aamujuomansa juo. Silmät harhailevat kaapissa. Hmm... mikähän kahvikuppi tai -muki sopisi tälle aamulle? Käsi ojentautuu kohti hyllyä. Muumi-mukiko? Mutta mikä niistä? Sormet kiertyvät Mörkö-mukin korvan ympärille. Tästä tykkään erikoisesti. On vain pidettävä varansa; jos aamu toisensa jälkeen ottaa Mörön kahviseuraksi, on mietittävä miksi. Nyt ei mörköillä. Sormi vetäytyy takaisin.

Entä tämä Bengtskärin majakalta muistoksi ostettu mukiystävä? Tästä on aina mukava juoda; niin avara ja merellinen. Tuo vaaleanpunainen Rakkaus-muki ei ole myöskään hassumpi; valitsenko sen? Ja tuolla: Vanhin Tytär aikoinaan muutti, mutta mukinsa jäi, Autumn-muki, söpö-söpoläinen.

Paratiisi-kahvikuppi sopii aina ja ainakin silloin kun on juontiseuraa, siis vähän "fiilinpi" kattaus. Taika-sarjan satumetsään ihastuneena ostin kaksi sarjan isoa mukia. Niitäkin käytän useasti; yllättävän mukavaa on pienenkin tilkan juominen niistä. Mustat Teema-mukit ovat Miehen, hän ei muita "höpsötys"-mukeja käytä. Enkä minä mustiansa.

Valitsen ohutreunaisen ja hempeän Autumn-mukin. Siinä karhunvatukat kypsyvät ja syksyn lehdet lepattavat ruska-väreissä. Iso kärpässieni loistaa punaisena. Tiheikön väki valmistautuu talveen ja unetukseen. Tällä heräillään uuteen kevääseen. Herään unimukista. Nurinkurista mukavaa.

Savesta

Savikulho (maalauskokeilu)

Lapsena en käyttänyt muovailemiseen muovailuvahaa. Vain savea, jota yllin kyllin oli lähipelloilla ja ojien varsilla. Kauppaleikkeihin tein leipiä, pullapitkoja, kuppeja ja kannuja. Aurinko ja kesä kuivattivat tuotokset, jotka kestivät leikit miten kestivät - aikansa. Vesiväreillä savitöitä maalasin ja koristelin; tumma, harmaa savi himmensi kirkkaat värit.

Torstaisin olen käynyt paikallisen kansalaisopiston keramiikkapiirissä Ystävättären kanssa. Mukavaa on muotoilu ja saven vaivaus – tulokset vain kovin kaukana niistä mielikuvista, joita haaveileva pää tuottaa. Kun alusta aloittaa, niin harjoituksia ovat työt. Mutta mieluisia. Pari naisfiguuria, kulho, johon maalauskokeilua. Ystävätär (Näpsä) on nopea taitaja: hetkessä hän muotoilee kulhoja, maljakoita, savimunia, pupuja jne.

Dreijattu "kukkapurkinalunen"
Dreijaustakin olen kokeillut. Sepä on minusta vaikeaa! Saven keskittäminen keskelle dreijaa, ettei liikkuisi kuin itsellinen vaan olisi ohjauksessani. Kolme pientä ”kulhoa” dreijasin. Tyytyväinen olin: saven keskittäminen, pohjan veto ja reunan nostaminen onnistuivat.

– Nämä olen tehnyt, näytin Miehelle kotona. – Ai, ovatko ne kukkapurkin alustoja? – Hmm… Sopivat niiksikin, vastasin suopeasti.

Kässäläiset vielä kerran

Olen tosi tyytyväinen, että sain itsestäni puristettu tuon matkajutun tänne; juttu sinänsä ei pitkä tai vaikea...
Henkilögalleriasta vieä:

Klaara
klaaraa kaikki ja järjestää. Organisaattori numero 1.

Reginella
tarka ja harkitseva. Miettii ja punnitsee - ja ostaa jos tarvitsee.

Vieno
kaikesta nauttiva. Menee minne vaan ja nukkuu missä vaan. Elämänymmärtäjä.

Punaruusa
kaunosielu taiteen ystävä ja tekijä. Huumorintajuinen ja kekseliäs.

Melli
neulomisen mestari. Neuloo missä ja mitä vaan. Sai jo koulussa erityisluvan neuloa joillakin oppitunneilla.

Näpsä
on näppärä kaikissa käden taidoissa. Uskomattoman energinen huushollin järjestelijä!

Hanhikki
ihan jees-tyyppi, hänkin!

Näkyvissä

Kakku; ei kardemumma vaan tiikerimäisempi

Perjantaina iltapäivästä minä ja Mies noudimme optikolta uudet silmälasimme. Molempia tyydytti valintamme, tavanomaiset ja arkiset kehykset. – Nämä sopivat teille oikein hyvin, käytännölliset, ettehän varmaan vaihda kehyksiä joka vuosi. Emme vaihda. Edellisistä lasinvaihdosta oli itselläni jo viisi vuotta. Viime aikoina lähinäkemisen kanssa oli vaikeuksia. Tai siis: näin ihan lähelle (tosin jotkut tuoteselosteet painetaan nykyisin niin pienillä kirjaimilla (!), mutta tarkasti vain hyvässä valossa. Nyt näkyy kaikki!
Myös kaikki kodin pölyt ja murut. Inspiraation siivoamiseen tulisi iskeä pikimmiten, ennen loppuviikkoa: lauantaina tulossa toivottuja vieraita.

Mietin lauantaista ruokalistaa. Kalaa Ystävälle, joka ei syö lihaa. Miehensä syö kalaa, mutta rakastaa (kuulemma) myös runsasrasvaista lihaa (on tulossa ensi kerran meille; siksi varsinkin puunausinnostus (ensivaikutus)). Siis Mies savustaa kalaa pihasavupöntössä ja minä yritän taikoa TuulisMamman herkkuja miesvieraalle:

" Toinen suosikki näin talviaikaan on uunioskari, joka tehdään köyhänmiehen rosvopaistin ohjeella:Maukasta äijäruokaa parhaimmillaan

N. 1.5kg porsaan grilliluita (tai possun niskaa/lapaa, läskeineen ja nahkoineen)
1rkl merisuolaa, salviaa, rosmariinin oksia muita yrttejä , chilihiutaleita tai mustapippuria, valkosipulin kynsiä, sipuli
1 dl vettä (kaljaa/punaviintä)
Laita grilliluut leivinpaperin päälle ja suolaa molemmin puolin. Levitä muut mausteet toiselle puolelle. Rullaa keräksi.
Laita (savi)pataan pohjalle vettä (kaljaa/punaviintää)ja sipulit. Grilliluurulla pystyasentoon pataan.
Kuumenna uuni 250 aseeseen. Laita pata ilman kantta n. kymmeneksi minuutiksi uuniin, jonka jälkeen sulje kannella ja anna hautua 5-6 tuntia 125 asteessa. Hieman jäähtyneenä poista luut.

Sopii hyvin kaalimuusin ja puolukkasurvoksen kanssa. Rosvopaistia syöneenä väitän tämän olevan melkein yhtä hyvää.Kokonainen paisti maustetaan mielellään edellisenä päivänä."

Kaipa sinne pataan käy kaikenmoinen possuliha? Uskon niin.

Puikulaperunoita, salaattia ja omatekoista leipää, juustoja. Viiniä. Jälkiruokana karpalojäähdyke? Kahvin kanssa rahkapiirakkaa, kardemummakakkua ja - suklaata?
Lauantaiksi on hyvä suunnitella ja valmistaa etukäteen niin paljon kuin mahdollista, koska jostain kumman syystä juuri tälle päivälle täsmäsi monenmoista: keramiikkapiirin rakupoltto aamusta iltapäivään, kutsu pikkuserkun ja vaimonsa 40-vuotisjuhliin (iltapäivätilaisuus). Rakupoltto jää minulta valitettavasti väliin, synttäreille molemmat mieluusti menemme. Ja sieltä kotiin hyvissä ajoin ennen kello 18.00.

Vielä yksi meno lauantaiksi: silloin yleensä aamusta käyn työtoverin kanssa vesijuoksemassa (lue: jalkoja liikuttamassa kuin pyöräiltäessä. Olen hitain kaikista. Tämä on karu totuus.) - Mutta sen (vesijuoksun) voi mainiosti siirtää sunnuntaiksi, sanoi ymmärtäväinen työtoveri.

Metaformoosi :)

Kuva vaihtui profiiliin. Tyttönen vaihtui tyttöseeen, mummunaisen joitakin vuosia sitten savesta muotoilemaan kuuliaiseen lettipäähän. Aika samanlaisia, tuttuja toisilleen.

Kässäläiset matkalla V ja VI

Luku 5
Emännän ja isännän huomassa enkeleitä luomassa

Nyt olikin jo aika ajaa kohti isäntäperheen maalaiskotia. Olimme varanneet mukaan askartelumateriaalia, tarkoitus oli yhdessä luoda paperienkeleitä ja opettaa niiden tekoa myös emännälle. [Paperienkelit olivat kovin suosittuja tuolloin.]

Isäntäväen kotina oli 1920-luvulla rakennettu suurehko talo. Pihapiirissä oli navetta (ei enää käytössä) ja lampaita lampolassa. Oli kanoja ja kukko. Pihaan oli kaivettu myös viehättävä lampi. Harmaa karvapallo juoksi kartanolla: Murre-koira. Pieni kissa tutki valppaana vieraita. Meitä tapaamaan oli saapuneet myös Klaaran tuntema nuori perhe: äiti, isä ja kaksi tytärtä.

Itse talossa aika tuntui pysähtyneen: huoneet olivat isoja ja matalahkoja, kalustus vanhaa ja talon hengen mukaista. [Jännää: kun Sofi Oksasen kirjassa Puhdistus kirjan alussa Aliide katselee pitsiverhojen takaa pihallaan makaavaa Zaraa, huomaan kuvitelleeni tuon kohtauksen emäntämme pitsiverhojen takaa. Se talo, se piha, se pitsiverho, se tunnelma – se maa ja aikakausi. Hmm…]

Ruokahuoneen iso pöytä tyhjennettiin, sille leviteltiin enkeleiden tekotarpeet ja pian suihke ja suhina kävi, kaikki olivat työn touhussa. Näpsä toimi tässä osaavana ohjaajana ja enkeli toisensa jälkeen valmistui. Tauolla kahvia ja omenanyyttejä.

Klaara halusi vielä vaihtaa kuulumisia kukkakauppiasystävänsä kanssa ja lähti Viljandin keskustaan. Mukaansa hän sai Vienon ja Mellin. Me muut jäimme saunomaan.

Ensin saunoimme minä, Punaruusa ja Näpsä. Sauna oli rakennettu vanhoista hirsistä paikalle, jossa aikaisemmin oli sijainnut savusauna. Saunarakennus oli toisenmoinen kuin tavanomainen suomalainen: löylyhuone, pesuhuone ja pukuhuone niin kuin meillä, mutta näiden lisäksi lämmityshuone. Huone, jossa puita säilytettiin ja josta lämmitettiin kiuas ja lisättiin siihen puita. Näpsä kun kävi puita lisäämässä sanoi, ettei sytykkeistä ollut pulaa: kuumuutta hehkuvan kiukaan tulisijan vieressä oli iso pino sanomalehtiä!

Autuus oli kylpeä! Vihdat olivat valmiina, kuumaa ja kylmää vettä riittävästi. Ja löylyt! Vettä heitettiin pyöreille, mustille luonnonkiville: kuului pehmeä sihahdus ja makoisa kuumuus helli meitä lauteella istujia. Ah, onnea!

Saunasta johti pieni polku talolle: polun toisella puolella monikymmenvuotiaat tammipuut, toisella puolella pelto, jonka takana taivaanrannassa laskevan auringon viime oranssipuna. Pihaan isäntä oli virittänyt grillin ja kaiken kruunasi taivaalla kumottava kuu-ukko.

Kun kaikki olimme saunoneet (ne Viljandissakin ”piipahtaneet” (2 tuntia)) oli aika taasen – syödä. Ruokavadit kiersivät ja nopeasti tyhjentyivät. Emäntä tarjoili oman perunamaan perunoita, kaalikääryleitä, grillattuja makkaroita, salaattia. Emme olleet vieraskoreita. Isäntä oli ostanut jälkiruuaksi sekä suklaa- että persikkakakun, jotka nekin melkein nautimme loppuun kahvin ja teen kera.

Saunomisen ja runsaan aterian jälkeen jaksoimme valvoa puoleenyöhön; sitten sitkeintäkin alkoi nukuttaa.


Luku VI
Lähtö ja kotiintulo

Lähtöaamu valkeni yhtä kauniina kuin muutkin aamut tänä ilmojen suhteen kummana kesänä [Kesä 1999 oli kaiketi yhtä kaunista päivää? En muista.] Kiittelimme ja hyvästelimme isäntäväen. Emäntä lahjoitti meille jokaiselle villalankaa omien lampaittensa villasta, sitä pässin pökkimää sukkalankaa! Klaara yritti pelästyttää emäntää: - Taidamme tulla ensi kesänä ja viipyä koko viikon. – Joo-o, saatte sitten kitkeä kasvimaatakin, sanoi emäntä. Vielä käynti muutamassa kaupassa ja sitten ( Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen) kohti Tallinnaa. Oli mukava nähdä seudut, joiden halki olimme ajaneet pimeässä, päivänvalossa. Lempeää maisemaa, jossa jo häivähdys alkavaa syksyä. Haikaranpesiä. Nyt onnistuimme saamaan lihapiirakoita; ja vielä yksi pysähdys: kahvipaikka, jossa jotkut nauttivat myös lihaseljankaa.

Tallinnan Merekeskuksessa teimme viimehetken ostoksia: Klaara osti itselleen hiuslisäkkeen ja minä Miehelle olutpakkauksen, jonka Vieno ja Reginella ystävällisesti suostuivat ottamaan väliinsä auton takapenkille (mihinkään muualle se ei olisi enää mahtunutkaan).

Katamaraanille ajo sujui kommelluksitta. Virolainen tullimies oli kyllä ankaran näköinen ja olisi halunnut kurkistaa Mellin auton takakonttiin. Selvitimme, että jos auton moottorin sammuttaa ja takakontin avaa auton avaimella, auto on työnnettävä käyntiin. Jonka jälkeen tulli heilautti kättään. –Menkää!

Istumapaikkoja emme onnistuneet löytämään, mutta kun pari lihavaa leidiä istahti lattialle, jo paikalle saapui pelastaja: herrasmies henkilökunnasta johdatti naiset istumaan ensimmäiseen luokkaa (jossa siis oli vapaita paikkoja).

Suomen tullista selvisimme kommelluksitta läpi, myös ne Emännän Miehelle lähettämät kymmenen perunaa. Mellin auto työnnettiin katamaraanista viimeisenä. Helsingissä Vieno saatettiin kotiovelleen. Sinne hän jäi vilkuttamaan kainalossaan iso tomaattimehupurkki. Punaruusa jatkoi Tampereelle. Melli ajoi korjaamolle, me muut kotiin.

Kotona tämä mummo meni Miehen, lapsen ja lastenlasten kanssa saunaan ja sitten nukkumaan. Matka oli tehty ja kaikki oli hyvin.

Aamusta iltaan

Hääpuku

Lapsenlapsista nuorin, Hääpuku, on kuusivuotias. Hän on päiväkodin esikouluryhmässä. Tänään heillä oli isovanhempien päivä. Oma työpäiväni alkoi vasta kello 11, joten minulla oli mahdollisuus päästä nauttimaan pienten päiväkotilaisten ja heidän ohjaajiensa järjestämästä juhlahetkestä.

Vipeltäjät, Taapertajat, Temppuilijat… kaikki esiintyivät. Hääpuku ja ryhmänsä muut tytöt esittivät kevään tuloa kuvastavan tanssin. Pojat hoitivat soittopuolen: rummut, palikat, triangelit. Esitystä tukevaa musiikkia tuli taustalta. Katselin lapsenlastani, nuorinta ja jo kohta koululaista. Tuntui suloiselta mutta myös haikealta. Tuo ajankulu…

Töissä työtoveri tarjoili täytekakkua: hänelle oli syntynyt viides lapsenlapsi.

Illalla Miehen soittoharjoitukset kera pelimannikavereiden. Me naiset osallistumme kuulijoina ja toistemme seurasta nauttien. Miesten harjoitusiltoja on kerran kuussa ja emännöimme ja isännöimme vuorotellen. Illan aloittaa emännän omanlaisensa tarjoilu. Kun miehet musisoivat, me naiset istumme ja kuuntelemme, juttelemme niitä näitä, nautimme lasillisen viiniä (tai pari). On rentoa ja mukavaa ja musikaalista.
Tämä ilta alkoi valsseilla: Tuusulan järven rantaan sekä Rantakoivu. Ja jatkui tutuilla suomalaisilla sävelmillä.

Kun varsinaiset harjoitukset olivat päätyneet, illan isäntä ilahdutti meitä laulullaan ja soitollaan. Hänen soittimensa on harmonikka. Saimme mm. kuulla hienon tulkinnan laulusta Kuljen yksin autiolla tiellä (venäläinen kansanlaulu):

” Yksin kuljen autiolla tiellä
halki seudun aavan, sumuisen.
Yö on vaiti, hiljaisina siellä
tähdet vilkkuvat vain toisilleen,
tähdet vilkkuvat vain toisilleen.

Öinen taivas tumman kaaren lailla
kietoo tienoon siniloistollaan.
Miksi mieleni on rauhaa vailla?
Elon onneako odotan,
elon onneako odotan?
---
Öin ja päivin hellän äänen soisin
lemmenlaulun mulle laulavan.
Toivon, että nukkuessa voisin
aina kuulla tammen huminan,
aina kuulla tammen huminan.”


Niinpä, kello on jo yli yksi: on aika mennä nukkumaan. Toivon, että "nukkuessa voisin aina kuulla tammen huminan.”

Kirjoista jotakin

Vapaapäivä. Niin nimitetään ei-työpäivää keskellä arkiviikkoa. Minulla on tänään vapaapäivä. Vai onko tämä kuitenkaan vapaapäivä, päivä antaa ajatusten hiipiä hissukseen tietoisuuteen, ajelehtia vailla suunnitelmia yhdestä mielikuvasta toiseen. On ja ei.

Lukemaan en taida ehtiä (tuo ”ehtiä”-sana on oikea hirviö). Haluamaansa kun ajan ottaa mistä tahansa, melkein. Mutta kun minä haluan lukea kiireettä. Niin että halutessani voin viitata kintaalla kellolle ja tunneille ja vain istua tai loikoilla tai kävellä tai vaihtaa huonetta tai juoda teetä ja mutustella leipää – ja samalla lukea. Mieluummin kirjan alusta loppuun. Ainakin ennen näin oli aina. Nyttemmin osaan lopettaa tarvittaessa ja jatkaa lukemista myöhemmin. Minulle tämä "uusi" tapa merkitsee jonkinmoista taantumista, lukukokemuksen tuoman tunne-elämyksen pirstoutumista.

Olen aloittanut Toni Morrisonin: Armolahja (Tammi 2009). Olen lukenut muutamia hänen suomennettuja teoksiaan ja niistä eniten koskettanut on ehkä tunnetuin Minun kansani, minun rakkaani. Minua viehättää Toni Morrisonin kirjoitustyyli, joka muistuttaa taitavasti solmittua, monikirjavaista ja moniselitteistä kuvakudosta: langat solmittu toistensa ja loimien lomaan. Aika ja paikka liikkuu ja risteytyy. Niinkuin tässä nyt aloittamassanikin. Kovin tummia ovat elämän kudelangat ja raskaita siinä, mutta miten muuten voisi ollakaan? Kerrotaanhan Amerikan orjakaupan alkuajoista.

Aloitin eilen kirjan Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa (Otava 2009). Kirja toisensa jälkeen murehdin erityisopettaja-kirjailijan mukana niitä vaikeuksia, joita erilaisilla lapsilla on elämässään. Toivon toivoa. Haydenin kaltaisia opettajia/ihmisiä/läheisiä tarvitaan kaikkialla. Luettuani olen luvannut kirjan Nuoremmalle tyttärelle, joten tuo lupauskin kannustaa jatkamaan lukemista pikimiten.

Kirja-alennusmyynnistä ostin yrttien viljelystä ja käytöstä ja niiden tuottamasta ilosta kertovan teoksen Anna Bergenström: Annas örtagård (Bonniers 2005). (En ole löytänyt sitä suomeksi, lieneekö ollenkaan suomennettu?) Nyt lumisateen peitellessä yhä uudelleen ja uudelleen kolatut ja kolatut pihamaat kevään ja kesän suunnittelu antaa syvää mielihyvää!

9.luokkalainen lukevainen nuorinainen mietti, mitä seuraavaksi. Suosittelin Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (WSOY 1996). Kun näin kysyjän seuraavan kerran utelin, oliko jo kirjan lukenut. – Olen lukenut. – Mitä pidit? – Kirja oli – järisyttävä, ihan tajuton, mikä lukukokemus!! Niin minustakin oli - ja on.

Kässäläiset matkalla IV

Reginella on kaukaisen planeetan prinsessa, jonka on luonut mestaripiirtäjä Giorgio Cavazzano

Luku 4
Kaikenlaista - työntämistäkin

Maukkaan aamiaisen jälkeen me kaupunkilaiset siirryimme ulos raikkaaseen ilmaan odottelemaan matkatovereitamme. Tarkoituksena oli suunnata ensimmäiseksi paikalliselle torille ja sitten kauppoihin.

Mellin autoa ei vaan kuulunut. Odottelimme ja odottelimme. Mikä kiire tässä olisi. Viimein Melli porukoineen saapuikin ja hienoisen myöhästymisen syy selvisi: Mellin auto ei ollut ottanut käynnistyäkseen. Itse asiassa se ei ollut käynnistynyt ollenkaan virtalukosta starttaamalla. Autoa oli pitänyt työntää ja siinä työntövauhdissa yrittää käynnistää. Joka yritys onnistui. Kerran käynnistyttyään auto sitten hyrräsi ja oli mallikas ja kulki tasaisesti ja kuljettajan tahdon mukaan – aina seuraavaan pysähtymiseen ja moottorin sammuttamiseen saakka. Auto siis piti tästedes aina työntää käyntiin!

Tämä vastoinkäyminen otettiin tyynesti vastaan. Porukassa työnnämme. Nyt siis vain kiireesti toria katsastamaan. Torilla olikin monenmoista ostettavaa. Reginella oli arvioinut ostovimmansa ihan alakanttiin ja joutui melko pian torille saapumisen jälkeen lainaamaan kruunuja. Kelläpä muulla niitä ylimääräisiä kruunuja olikaan mukana ellei – Klaaralla.

Torilta jatkoimme (Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen) Viljandin kauppoihin. Keskustassa sijaitsi Klaaran virolaisen ystävän kukkakauppa, johon poikkesimme kauppiasta tapaamaan. Sitten taasen (Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen) shoppailemaan.

Klaara tiesi Viljandista kuvataiteilijan, joka maalasi kissoja. Hänen luokseen matkasimme seuraavaksi (Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen). Klaara ei ollut sopinut menostamme ja taitelija ei ollut kotona. Tulisi kyllä vielä iltapäivällä. Sovittiin, että sitten saapuisimme uudelleen. Siirryimme taasen keskustaan (Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen). Nyt olisi hyvä saada jotakin syötävää, olimmehan juoneet jossain välissä vain kahvit ja teet erilaisten suolapirukoiden ja Napoleoninleivosten kera. Taas kerran luotimme Klaaraan: hän tiesi hyvän ruokapaikan ja sinne päädyimme. Ruoka oli hyvää, kukin söi haluamaansa: pippuripihviä, possun filettä, kotletteja ym. ym. Ravintolassa lounasti muitakin suomalaisia kuin me; tuttaviaan tervehtivät sekä Punaruusa että Klaara.

Iltapäivä oli pitkällä kun ajoimme kohti kissa-taiteilijan kotia (Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen). Meidät otti ystävällisesti vastaan iäkäs taiteilijatar. Suloisia kissatauluja ei ollut myyntiin, mutta tilauksia taiteilija vastaanotti ja niitä tehtiinkin. Rouvan syntymäpäivä osui vierailuumme, joten Klaara ja Melli virittivät onnittelulaulun: ”Sinulle toivoa tahtoisin, jotakin oikein hyvää…” Päivänsankari tarjoili omenapiirakkaa ja –mehua.

Ja sitten oli aika suunnata kohti emännän ja isännän kartanoa. Joten ei kun Mellin autoa työntämään. Jostain syystä muutama matkalainen yritti tässä vaiheessa jäädä autoon istumaan, mikä kirvoitti Klaaran huulilta nuo kuolemattomat sana: -Elävä liha pois autosta kun työnnetään ja käsijarru pois päältä!

Kässäläiset matkalla II ja III

Neiti Näpsä (Roopen sihteeri) Don Rosan taiteilemana

2. luku
Fantasia-laiva on lastattu…

Ajoimme autokannelle, joka oli täpötäynnä eri kokoisia ja näköisiä autoja. Juuri ja juuri saimme hyvin kohtuukokoiset automme parkkeerattua muiden jatkoksi. Mutta me… Miten ikinä onnistuisimme puikkelehtimaan pois autokannelta pitkin kapeita kulkukuja? Miten mahtua pikkiriikkisestä raosta, jonka toinen puoli on seinää ja toinen rekan kylkeä? Reginella mahtui, minä Hanhikki-ei niin laiha, menin kiemurtelemalla nippa nappa, Näpsä ja Melli sekä Vieno (nuo solakat) mallikkaasti. Nyt oli Klaaran ja Punaruusan vuoro. – Ei mahu! sanoi Punaruusa. – Kyllä läski kasaan menee! sanoi Klaara ja näytti mallia ja meni. Mutta kapea on kapea ja kun siitä yrittää Punaruusa ahtaanpaikankammoineen, niin ei onnistunut läpipääsy. Tuli hienoinen paniikkitunnelma, mutta tilanne ratkesi onnellisesti: miehistö riensi apuun, heidän opastuksellaan Punaruusa ja Klaara pääsivät toista reittiä ja hissillä suoraan info-kannelle.

Vapaita istumapaikkoja samassa paikassa seitsemälle ei löytynyt mistään. Väljää oli vain ulkokannella (oli elokuu) ja sinne me päädyimmekin. Laitoimme kaksi ulkopöytää yhteen lähelle sisälle johtavaa ovea, josta lämmintä sisäilmaa virtasi mukavasti. Katoimme pöytää yhteiset eväät: kahvia, kivennäisvettä, hanhenmaksamakkaraa, maustemakkaraa, tummaa leipää, juustoa, suolakeksejä, chipsejä, suklaata, pipareita, karkkia ym. Näin matka sujui syöden ja jutellen, oikein rattoisasti. Vuorotellen käytiin ostoksilla. Muutama tunti ja olisimme Tallinnassa.

PUNARUUSA =Roopen nuoruudenaikainen rakastettu.
3. luku
Hei, Viljandi, täältä me tullaan!

Ilta oli jo pitkällä ja Tallinnassa pimeää. Tankkasimme edullista polttoainetta (säästö se on pienikin säästö) ja ajomatka kohti Viljandia alkoi. Tie oli hyvä ja suora ja Klaaran kaasujalka painava. Melli yritti pysyä perässä omalla autollaan. Klaara vilkuili peiliin: - Mitä se nyt Melli hiljentää, enhän aja edes ylinopeutta. Kännykkäni pirahti soimaan: - Hiljentäkää nyt ihmeessä, muuten jäämme ihan jälkeen. Toisen perässä ajaminen on hankalaa ja näin pimeässä kaksin verroin sitä. Klaara nosti vauhtivarpaan kaasulta ja ajaa köröttelimme tasaista vauhtia. Ihailimme upeaa tähtitaivasta ja mystisen punertavaa kuun puolikasta. Pieniä otuksia vilahti aika ajoin. – Mitähän nuo ovat? kysyin Klaaralta. – Kettuja.

Klaara, vanha Viljandinkävijä, tiesi matkan varrelta lihapiirakkakioskin, joka oli auki 24 tuntia vuorokaudessa. Tuo kioski piirakoineen olisi välietappi ennen Viljandia. Mutta pettymys: kioski oli kyllä auki, mutta piirakat loppu. Juotavaa saimme.

Puolenyön jälkeen olimme perillä. Klaara muisti kadut ja tiet ja osasi suoraan isäntäväkemme kaupunkiasunnolle. Siellä he olivatkin jo vastassa ja lämpimästi toivottivat meidät tervetulleiksi. He olivat järjestäneet majoituksen siten, että osa meistä nukkuisi kaupungissa, osa siirtyisi isäntäväen maataloon kaupungin ulkopuolelle. Kaupunkiin jäimme minä, Klaara Reginella ja Vieno. Punaruusa, Melli ja Näpsä ajoivat isäntäväen kanssa kartanoon (n. 10 km matka).

Nukuimme hyvin. Aamulla meidät herätti Klaaran herätyskello (Klaara tosin heräsi ennen sen soittoa). Aamupalaksi emäntä oli varanut herkkuja: leipää, voita, juustoa sekä kunnon silavaista possunlihaa. – Tätä odotinkin, hyvää läskiä! iloitsi Vieno. Emännän omasta kasvimaasta oli tomaatteja ja kakku oli leivottu omien kanojen munista.

Kartanossakin oli heräilty: sielä herätyksen suoritti arvokas kukko kiekumalla sekä lampaat määkimällä. – Mutta nekään eivät pärjänneet aikaisin heräämisessä Näpsälle, sanoi Melli.

Mitä sitten tapahtui? Tarina jatkuu…

Kera miehen messuilla

Kevättä ikkunalla

Hieno kevätpäivä menoillaan! Ja kevättä rinnassa tuntui olevan miehellä, kun yllätti minut ehdottamalla, että – Mentäisiinkö Antiikki- ja keräilymessuille? Niin mentiin. Vaikka olen kova kirpputorikiertelijä, antiikkimessuilla Helsingissä en ole koskaan ollut, eikä mieskään.

Messut alkoivat aamusta mukavan verkkaisesti: messuvieraita ei tungokseen asti, oli rauhallista ja väljää. Ja paljon, paljon kaikenlaista kaunista katseltavaa. Antiikin hinnoissa lama ei vielä näkynyt, tai ainakin minun kukkarolleni useimmat haluttavat esineet olivat liian kalliita.

Mies katseli kaikkea esillä olevaa, varsinkin astioita, sillä silmällä, että: - Onkos meillä kotona samanlaisia? Jos vastasin myöntävästi, hän tivasi: - Missä ne meillä on? Tilannetta helpotti/helpottaa se tosiasia, ettei hän todellakaan muista/tiedä/ole oikeasti kiinnostunut kodin esineistöstä. Ja voin melko hyvällä omallatunnolla sanoa: - Ei, ei meillä kai tuollaista, ei ainakaan ihan tuollaisia.

Messuilla hän yllätti minut huomaamalla, että eräällä hyllyllä seisoi myytävänä samanlaisia viinilaseja, joita olimme saaneet 70-luvulla häälahjaksi. – Katso nyt, maksavat näin paljon per kappale. Missä meidän lasit ovat? – Voi, niistä rikkoutui osa, loput olen jossain vaiheessa myynyt kirppiksellä. Mies voivotteli, hänen mielestään olin toiminut epäviisaasti, olisi pitänyt lasit säästää.

Jatkettiin kiertelyä.

Jonkin aikaa katselin mustaa peltitarjotinta, melko isokokoista ja kulunutta. Kohtuuhintaista. – Katso, tämän voisi viedä rantasaunan tupaan, sinne pöydälle. Tämän päällä voi mukavasti ja turvallisesti polttaa kynttilöitä. – Ei se käy, tarjotin on aivan liian iso. Eihän pöydälle sitten enää muuta mahtuisi. Ei kai sitten.

Jatkettiin kiertelyä.

Mutta kuitenkin: tarjotin jäi mietityttämään minua. – Entäs meille kotiin, jos ostaisin sen sinne? – Ei sille ole meille paikkaa. Kaikki paikat ovat niin täynnä. Ensin pitää jotain saada ulos, ennen kuin mitään tuodaan sisälle. Eikä tarjotinta ostettu.

Emme ostaneet messuilta mitään.

Messuilla käynnin jälkeen mies vei minut ulos syömään.

(Huom! Jos ihan ehdottomasti olisin tarjottimen halunnut, olisin sen kyllä ostanut, mutta: vältän ostosreissuja kera miehen.)

Kässäläiset matkalla I

Klaara Kotko (Aku-Ankan taskukirjat)

Teimme (kässäpäiväläiset) matkan Viron Viljandiin vuonna 1999. Tuosta matkasta kirjoitin tunnelmia muistiin, talletin levykkeelle ja tulostin. Levyke on kadonnut, mutta paperiversioon törmäsin siivotessani.
Julkaisen jutun nyt blogissani, ystävien nimet olen muuttanut. Ensin ajattelin nimetä meidät Lumikin kääpiöiden mukaan (heitäkin seitsemän), mutta päädyin kuitenkin Aku—Ankan taskukirjojen hahmoihin.

Luku 1
Iloiset naiset rannalla

Lähtöperjantai oli aurinkoinen ja kaunis, lähtömieli korkealla. Klaara ja Reginella tulivat hakemaan minut, Hanhikin, tasan kello 15.00, kuten oli sovittu. Sovitimme Klaaran autoon matkatavarani ja aprikoimme, että mihinkäs saamme ne tuliaiset mahtumaan kun nyt jo niin ahdasta ja täyttä oli. No, osa tavaroista jäisi Viroon, olivat viemisiä isäntäväelle. Niinpä siis Klaaran kyydissä kohti Helsinkiä ja laivarantaa. Juttu luisti ja matka sujui. – Näin nopeasti en ole koskaan satamaan ajanut, Klaara totesi perillä.

Laivarannassa odottivat jo iloiset Punaruusa ja Vieno, rinkka selässä. Kohta kurvasi paikalle Melli kyydissään Näpsä ja matkaseurue olikin koossa. Laivan lähtöön oli vielä runsaasti aikaa ja me olimme valmiita ajamaan laivaan. Olisi aikaa löytää mieluisat istumapaikat.

Klaara toimii aina matkatessamme matkanjohtajana. Hän pyysi meiltä passit ja Melliltä sen lisäksi auton rekisteriotteen tullitarkastusta varten. Melli tutki laukkuaan ja alkoi näyttää hätääntyneeltä. -Älä vaan sano, että auton rekisteriote on kotona (n.50 km), Klaara sanoi. – En sano. Mutta passini sen sijaan on. Melli soitti kotiin pojalleen, antoi puhelimen Klaaralle, jonka suostuttelutaidot ovat vertaansa vailla ja hän saikin pojan tuomaan äitinsä passin. Huh! Selvittiin säikähdyksellä ja ehditään matkaan!

Kaksi autolastillista naisia ajoi siis passit mukanaan tulliin kello 17.25 (laiva lähtisi klo 17.30). Seuraava yllätys tuli tullimieheltä: - Jaaha! Saisinko tästä (Klaaran miehen auto) autosta sen omistajan valtakirjan siihen, että auton saa viedä pois Suomesta? Tätähän ei edes Klaara ollut ajatellut. Green Card kyllä Klaaralta löytyi. Suomalainen tulli oli ystävällinen ja ymmärtäväinen: autoa ei löytynyt varastettujen listalta ja naisporukka oli säädyllisen näköistä (arkipäiväsen?), joten siitä vaan laivaan ja nopeasti. Kello oli 17.31. –Voi veljet, mitähän tästä vielä tulee? sanoi Klaara.

Jatkuu…

Kaikki kunnon edestä

Degas: Balettitanssija

Tasan kello 18.00 olen paikallani alakoulun liikuntasalin perimmäisessä nurkassa, aivan puolapuiden vieressä. (Helppo nousta lattialta, kun tukeutuu pinnoihin.) Soittimesta kajahtaa kiihkeärytminen discomusa; ohjaaja asettelee mikrofonin, ottaa kepin ja pian kuuluu: -Marssi paikallasi, yks, kaks, koo… On alkanut keppijumppa.

- Marssi koko ajan. Älä lopeta, kuuluu ohjeet. – Nyt keppi eteen, rinnalle, ylös, rinnalle! Marssi neljä askelta eteenpäin… hyvä! Sitten neljä taaksepäin. Hyvä!.
Ohjeet seuraavat toisiaan. Keppiä työnnetään ja nostetaan. Sillä melotaan, sillä punnerretaan. Jalat marssivat, ottavat askelia sivulle, taakse, polvet nouset ylös, kantapäät yrittävät osua pakaroihin.

Katselen vaivihkaa muiden suorituksia. Miten tämä minulle onkin niin vaikeaa? – Vielä viimeiset kahdeksan kertaa tätä liikettä! kehottaa ohjaaja. Puren hammasta ja teen liikkeen sinnepäin.

Joidenkin liikkeiden tarkoitus on kehittää (ja palauttaa minun tapauksessani) koordinaatiokykyä: kädet tekevät näin ja jalat samanaikaisesti jotain ihan erilailla. Huh! Mihin ihmeeseen ovat kadonneet kaikki entiset taitoni? Kuinka voin olla näin sinne tänne hosuja? Kukaan ei kuitenkaan tunnu katselevan minua, kaikki keskittyvät omaan suoritukseensa. Enkä katseista välittäisikään: häveliäisyys ei auta kunnonkohotuksessa, on vain yritettävä!

Aika kuluu…

- Sitten kepit pois ja matolle. Punnerruksia. Noin… Vielä kahdeksan… Nojataan käsiin ja ojennetaan jalat suoriksi, sitten vatsa ylös, allaan käsien ja varpaiden varassa. Pinnistellään siinä. Vielä, vielä…

Nyt ei onnistu. Oma napani on tiukasti matossa eikä sieltä nouse. Ei millään... Tämä koettelee itsetuntoa (ja tässä vaiheessa olen valmis heittämään kaikki lihottavat herkkusyömiset roskakoriin).

Lisää vatsalihasliikkeitä: kädet niskan taakse, nosto. Kyynärpää tavoittelee vastaisen puolen polvea, nosto. Pyöräilyä… - Vielä kahdeksan kertaa… Hyvä! Hienosti menee! innostaa ohjaaja. Niin menee, muttei minulla, ajattelen.

Hiki valuu, jossain vaiheessa on pienten vesihörppyjen aika. Vielä punnerretaan, pinnistellään ja toistetaan.
Viimein valot himmenevät: - Nyt selinmakuulle, jalat vatsan päälle. Sekään ei VIELÄ onnistu. On venytysten ja rentoutumisen aika. Ihanaa…. Selvisin taas yhdestä tunnista!

Tunnin jälkeen jalat vapisevat ja köpöttelen autolle. Olen ihan poikki. Kotona heti suihkuun, jo ulko-ovella huudan kovalla äänellä Miehelle: - Teetä!

Paisteluita

Eilen oli naisten kässäpäivä. Ystävätär sai lahjaksi life-style -tyyppisen kirjan. Tekijän kotipihaa ym. oli kuvattu eri vuodenaikoina, oli ruoka- ja leivontaohjeita. Pikaseltaan luin yhden marjapiirakanohjeen. Oikein, oikein helpon. Tänään innostuin muistelemaan ohjetta ja kokeilemaan. Uskon, että muistin kaikki määrät oikein ainakin melkein, koskapa piirakasta tuli makoisa. Maistui Miehelle ja Anopille sekä itselle.

Näin sen tein:

4 munaa

2 dl sokeria

2 dl kermaa

100 g sulatettua voita

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Vatkasin munat ja sokerin tasaiseksi (en vaahdoksi, vain muutaman kerran sekaisin), lisäsin kerman ja sulatetun voin. Sekoitin taas muutaman kerran. Lisäsin jauhot (joissa leivinjauhe ja vaniljasokeri). Sekoitin aika tasaiseksi. Kaasin vuokaan. Ripottelin päälle puolukoita (kaikki marjat käy, myös omena, uskon) sekä sokeria maun mukaan. Paistoin noin 200 astetta noin 35 minuuttia.

Niin helppoa ja kokeiltavaa. Ole hyvä!

P.S. Kirja on: Marjo Koivumäki ja Raija Puukko: Hyvän mielen puutarha (Puutarhakustannus 2008)

Aloitan järjestelyitä

Olen hieman järjestellyt uusivanhaa kirjoituspöytääni. Ensimmäiset sille asetetut esineet ovat Savipää, Maijahalosen tuomat pajunoksat, pelargonian pistokkaita, Tiffany-lamppu (en ole varma sen sopivuudesta?), imupaperirulla (mihinkä sitä tarvitsen?) sekä kaksi kirjaa.

Kirjoituspöydän syvät naarmut kertovat tunteettomuudesta: pöytää ei ole mitenkään suojeltu varastoinnin aikana. Konttorissa se on aikaisemmin ollut - ties minne olisi joutunut ellei meille, minulle.