Kiire kantapäillä

Mikä se on, joka juoksee kantapäillä ja näykkii? Se on kiire. Sitä manaan – ääneen (Ääni, niin, ei tahdo kestää tavallista puhetta saatikka korottamistaan). Miehen mielestä manaus tarpeetonta: kiire itse aiheutettua, kerättyä, haluttua. Niinpä. Eikä minulla itse asiassa ole tulenpalavan kiire koko ajan. Jonkun mielestä tämä olisi ihan tavallista elämää, tämä minun kiireeni. Minussa on vain ajan saatossa (miten paatoksellista!) kypsynyt, vahvistunut jonkinlainen hitaasta elämästä nauttiva. Se on - ei epämiellyttävää vaan tervetullutta. Maailma ei tule valmiiksi, ei tämä omaan elämänpiiriini kuuluvakaan. Ja kaikella on aikansa.

Mutta nyt – hienoa: on vapaapäivä, eikä mitään erikoista suunnitelmissa. Tuntuu hyvältä ja vahvistavalta. (Huomisesta ensi viikkoon joka päivä jotakin ylimääräistä).

Yön pakkasen jälkeen aurinko lämmittää ja sisällä maljakossa olevat omenapuun oksat ovat puhjenneet kukkaan. Ihan läheltä tuntee tuoksunsa. Pääsiäinen viihtyy vielä vappuun. Noita hymyilee keittiön ikkunan edessä, pajunkissat ovat elossa suloisen pörrelöisinä (olen tähän asti aina laittanut ne veteen; ennen pääsiäistä ystävätär neuvoi niiden säilyvän parhaiten kuivina, niin kuin näyttävätkin). Pikkunarsisseissa vielä muutamia kukkia.

Kiireetkin ovat osin niitä mukavia ja rentouttaviakin, ovatko kiireitä ollenkaan. Anopin vasemman ranteen murtuma on parantunut ja kipsi naputellaan torstaina pois. Viemme hänet Miehen kanssa viikonloppuna Helsinki-Tukholma –risteilylle. Vielä emme ole miettineet, miten sunnuntaita Tukholmassa vietämme. Kauppoja on varmaan auki, museoitakin. Anopille ja minulle käy kaikki, Miehelle mieluusti ei shoppailua.

P.S.

Hyvä Ystävätär ei koskaa jätä petejä petaamatta. - Muuten, kuten hän sanoo, huusholli saa olla vaikka kuinka kepillä hämmennetty, mutta vuoteet pitää sijata. Itseltäni tämä ei aina (lue: useinkaan) ole onnistunut. Vuode on saanut "hengitellä ja raikastua" rauhassa - ihan iltaan saakka.

Tämän päivän lehdessä (Keski-Uusimaa 22.4.09, Asuminen, s. 7)) neuvotaan: "Olisi hyvä, että vuodetta ei heti käärittäisi tiukasti päiväpeiton sisään, vaan sen annettaisiin tuulettua ainakin aamutoimien ajan. Ennen töihin lähtöä peiton voi laittaa siististi vuoteen päälle eikä sitäkään tarvitse tehdä joka päivä, jos sänky jää omaan rauhaansa oven taakse." Voi, miten helpottaa - ja huvittaa, miten "oikein" olen toiminut!