Kuvani

Oli vaikeaa keksiä, millaisen kuvan laittaisi tähän blogiin kertomaan jotain minusta. Kameran käyttö on ollut sattumanvaraista, enkä jo olemassa olevista kuvista sopivaa löytänyt. Yksi näissä ikävuosissa otettu kuva oli ehdolla: lapsenlapseni Ukon kännykkäkameralla ottama kuva minusta.

Ennen kuin hän napsautti laukaisinta, sanoin: - Odota vähän! ja venytin sormenpäillä poskia ylöspäin, rypyt ja roikkuvat posket sileiksi. Naps! Kuva tuli. – Näytähän, sanoin. Ukko käänsi kuvan minuun päin. –Oikein hyvä, sanoin. Hmm… Minähän olen tässä ihan nuoren näköinen, eikös vain? Johon Ukko: - Mummu, sinä olet siinä ihan oravan näköinen! Ei siis oravaa tänne blogiin esittämään minua vaan oikea kuva vuosikymmenten takaa.

Blogikuvan löytymiseen liittyy pieni tarina. Olin noin kymmenen vuotta sitten järjestämässä enoni kuolinpesää muiden sukulaisten kanssa. Jaoimme valokuvia. Yhtäkkiä käteeni osui tämä kuva. Sehän olen minä! Olenko? Olen! Tätä kuvaa en ollut nähnyt koskaan ennen.

Tuntui oudolta katsoa nauravaa itseään ja sanoa: -Hei, se olen minä tässäkin! Hauska tavata! Kokonainen ihmisen elinikä on meidän välissämme. Minä olen jo vanha (vanhahko!), mutta onneksi me vielä hymyilemme samalla tavalla. Sinä olet minä.