Sunnuntai

Tuntuu haluttavalta aloittaa tämä uudelleenbloggaus. Erilaiselta, koska toisenlaiselta pohjalta lähden kirjoittamaan kuin aikaisemman kanssa. Tästä saa tulla - jos on tullakseen – löydettävämpi (!?). (Hymyilyä...)

Harmaa taivas, lämpöasteita, eletään helmikuuta ja pakkasen pitäisi helistellä. Ulko-ovi juuri ”auki kiskaistiin”, mies astui eteiseen. Kertoo, että sataa vettä.

Ystävättären toiseksi uusin lapsenlapsi sai nimen lauantaina. Ystävättärellä on kahdeksan lapsenlasta, minulla viisi. Pelari-ystävättärellä kuusi, Kässäpäivä-ystävättärillä yhteensä 22 ja yksi tulossa (vielä äitinsä masussa). Meistä alkuäideistä on todella moneksi!

---

Tässäpä pari Helvi Hämäläisen runoa, tuosta miehen ”Synkkiä runoja!” luonnehtimasta runokirjasta. (Oikeaa kyllä arviossaan osui!) En mielestäni ole kovinkaan synkällä mielialalla, oikeastaan päinvastoin, mutta tämä runokirja nyt sattuu olemaan viimeisin lukemani ja pitämäni.

Siispä tarjoilen:


"Äitien Kristus

Kristuslapsi kun nukuit seimen oljilla
olisin halunnut ottaa sinut tyhjään äidinsyliini.

Juuri niin pienenä seimen Kristuksena
tulet palevien yksinäisten äitien luo.

Sydämeni haluan panna käteesi
kuin oman lapseni käteen kerran.

Lapsi-Kristus, äitien Kristus.


Kuvastin

Kuvastimen hopealammessa näin
vanhan naisen,
hänen päänsä oli raskas kivi,
hänen kätensä kuihtunutta ruohoa,
tahdoin ottaa häneltä kuoleman,
mutta näin enkelin nousevan hänestä kuin kalliohaudasta,
hänen ruumiinsa putosi käärinliinana enkelin jalkoihin."

-Helvi Hämäläinen, Sukupolveni unta, s. 11-12 (WSOY 1988)

Eivät ihan jälki-ruokaa ole!