Pieni matka

Kultainen aamuaurinko Ystävättären miehen kuvaamana

Talvilomaviikon keskiviikko oli omistettu päivä Tallinnassa käyntiin, matkaan lähtijöinä Ystävätär miehineen ja minä. Oma mies ei ehtinyt työkiireiltään. Lähtö oli aamulla kello 6.15 kohti Länsiterminaalia. Hyttiin saimme ulkovaatteet ja laukut.

Aamu oli pakkasenkirpeä ja aurinkoinen, meressä uiskenteli jäälauttoja, taivas oli melkein pilvetön ja auringon noustessa sen säteet maalailivat kullanhohteen laivan kahvilan pimeimpäänkin nurkkaan. Kahvi ja lohileipä maistuivat.

Olen ystävien kanssa tehnyt useita Tallinnan matkoja, aina samalla sopimuksella: jokainen saa olla ja toimia laivalla omien tuntemuksiensa mukaan, ei tarvitse ”pakkoseurustella”. Itse olin varannut kirjan matkalukemiseksi. Jota kirjaa en ehtinyt lukea.

Passintarkastuksessa ei ole enää pitkiä jonoja ja tuntien(kin) jonotuksia maihin, vaan kaikki sujuu mutkattomasti ja niinpä mekin siirryimme nopsasti satamaterminaalista ulos ja taksiin ja kohti Ystävättären tietämää käsityönystävien paratiisia.

Tätä paratiisia olimme jo aikaisemmalla kerralla Tallinnassa käydessämme etsineet löytämättä ihan oikeasta osoitteesta: Hermanni 1. Nyt Ystävätär oli kartasta tarkoin tutkinut paikan ja osasi opastaa ensin sisäpihalle ja sieltä huomaamattomaan porraskäytävää, ylös kerroksiin ja oikealle ovelle. Jonka takaa löytyi varastohuoneita täynnä käsitöissä tarvittavaa materiaalia. Ihan kaikkea kauheasti! Minä, jonka ainoa käsityöharrastus nykyisin on Äiti Teresa –peiton lappujen neulominen Ystävättärelle (hän neuloo ja valmistaa peittoja kerhossa ja vapaa-aikanaankin, aina kun ennättää), olin – vaikuttunut.

Ystävättären mies on herrasmies, hän ei valittanut ajankäytöstämme kertaakaan, saimme rauhassa hipelöidä lankoja, nauhoja, puikkoja, ristipistotöitä ym. Löysipä vaimolleen kaksi käsityökirjaakin. Suosittelen Karnaluksia!

Askartelijan ja käsityöntekijän taivas! (Ystävättären miehen ottama kuva)

Tukusta kävelimme torin kautta keskustaan ja sieltä hiljalleen satamaan. Laivalla nautimme hyvästä noutopöydästä viineineen. Ostoksia tehtiin, hytissä oleiltiin, Ystävätär neuloi peittolappua.

Rupattelimme peittojen teosta, lappujen väreistä ja niiden sommittelusta kuten myös miten hyvään tarkoitukseen ne menevät. Silloin Ystävättären mies (leikillään!?) sanoi: - Oletteko aivan varmoja, etteivät peitot mene Talebani-taistelijoille? Tuon kyynisen ajatuksen heti torjuimme. Ystävättären miehelle on helppo antaa anteeksi: on urheata matkustaa kahden naisen kanssa, joiden huvitus laivalla on – neulominen.