Ilojuhlia on ilo juhlia

Valmista on

Viikonloppu on mennyt, paluu arkeen, aurinkoiseen mutta kylmään. Ehdottomasti valoisaan.

Perjantaina olin ajatellut siivota. Ja valmistaa jos mahdollista joitakin leipomuksia etukäteen lauantaina saapuvia vieraita varten. Pöydän kattaus. Kaupassa käynti. Niin ettei lauantaina olisi niin tulenpalava kiire.
Perjantaina käytiin kaupassa. Miehen kanssa. Hän oli kuskina. Ei niin, ettenkö itsekin osaisi tai uskaltaisi ajaa pääkaupunkiseudun kauppakeskukseen. On vain niin mukava istua apukuskin puolella ja miettiä ostoslistaa (ellei paperilla) tai katsella maisemia. Kauppakeskuksessa teen yleensä laajemmankin kierroksen kuin vain ”Herkussa” käynnin. Silmäilen läpi taloustavarat (nyt pääsiäiskattaukset) sekä kukka- ja kirjaosaston.

Rivakasti etenin kukkien luo ja valitsin pikkunarsisseja ja helmililjan. Narsissit olohuoneeseen ja ulos, helmililjan keittiön pöydälle. Vielä keltatulppaaneja olohuoneen pikkupöydälle. Mies kulkee vieressä ja hoputtaa eteenpäin. – Meidänhän piti vain käydä ruokakaupassa. - Niin mukava Mies, muuta karu totuus on, ettei häntä voi ottaa mukaan ”vain katselemaan”. Hermostumme molemmat ja olemme suuttuneita ja tyytyväinen olo on kaukana.

Nyt suora suunta elintarvikepuolelle. Ja sitten kohti kotia. Yllätysnopea kaupasta ulos selviäminen: alle tunnin. Hyvä minä (tai Mies)!

Kotonakin päätettiin ihan kummia: jätettäisiin kaikki puuha seuraavaan aamuun aikaiseen.

Aamulla heräilin jo ennen kuutta ja aloitin heti (olen aika järjestelmällinen ja tehokas kun aloitan; vauhtiin pääseminen vain tuottaa usein ongelmia). Mustikkapiirakka uuniin, rahkapiirakan pohja jääkaappiin tekeytymään. Rahka, kerma, munat ja sokeri sekä sitruuna kulhoon, sekoitus ja jääkaappiin. Kardemummakakun ainekset esille: munat ja sokeri odottamaan vatkausta, voin sulatus. Jauhot ja kardemumma.

Parsakaali-kukkakaaligratiini odottamaan uunin vapautumista. Puikulaperunoiden kuoriminen (kylläpä ovat minejä). Suppilovahveromuhennos hautumaaan. Puolukkakiisseli jäähtymään. Kermavaahdon vatkaus jäisi iltaan. Keittiön järjestämistä. Vessan pesu. Mies imuroi olohuonetta, käytävää… Pölyjen pyyhkimistä. Puhtaat pöytäliinat. Kattaus. Kukkien asettelu. Viime hetken lähikaupassakäynti.

Kello yli yhdentoista. Yhdeltä alkoivat serkun ja vaimonsa 40-vuotissynttärit. Suihkutus ja meikkaus, föönaus ja vierasvaatteet päälle ja valmis lähtöön. Niin Mieskin. Lahja mukaan, korttikin. Matkan varrella vielä pari pysähtymistä: ruusut päivänsankareille sekä pääsiäismunat lapsillensa.

Lähellä juhlakotia muistin kalan. – Sinunhan piti suolata lohi savustusta varten, sanoin Miehelle. Suolaamatta oli kala. Ei hätää. Olimme sopineet Vanhimman tyttären kanssa, että hän juhliessamme kävisi laittamassa possufileen paistumaan, soitto ja hän suolaisi kalankin.

Juhlassa oli mukavaa ja leppoisaa. Synttärisankarit nuoria ja kauniita, vaikka omasta mielestään ”jo nelikymppisiä”. Ilojuhla.

Kotona juhlavaatteet henkareille ja ”taistoon”. File uunissa kypsyi, Mies aloitti kalan savustuksen. Minä tein vihersalaatin, katoin keittiön pöydälle noutopöytää. Juustot, viinirypäleet ja paprika. Leivät (oma tekemä jäi tekemättä), levite. Tapasherkkuja. Mäti, smetana ja sipuli saapuisivat pöytään viimeiseksi.
Keittiön huiskis haiskis -tunnelmaa

HUH! Ehdittiin! Kaikki valmistui aikanaan, paitsi puikulaperunat ennen aikojaan. Ovat niin herkkiä, että jos vähänkin liian kauan keittyvät, muhentuvat – emännän kauhuksi – ihan muusiksi.

Ystävä ja hänen miesystävänsä saapuivat. Ystävä(tär) on myös Miehen mieluisa ystävätär. On vuosia sitten ohjannut musiikillisesti pelimanneja, joissa Mieskin harjoittelee. Avarasydäminen ja terveesti itsellinen. Herkkä skottimies hänet valloitti ihan yhdessä asumiseen asti. Skottimies ja koiransa.

Meillä Mies soittaa harmonikkaa, ystävätär on viulisti, joka ei soita enää viulua säännöllisesti. Miehensä sanoi vain yhden kerran kuulleensa soitantaansa, lyhyesti. Meillä on viulu, jonka ostin Mellin kotihuutokaupasta lapsenlapsi Ukkoa varten (on vielä liian iso viulu hänelle) ja jonka Mies kunnosti. Hän nouti viulun, ystävätär suostui yhteissoittoon ja niin saimme kuulla pari numeroa. Pelimannimusiikista Kyyrän Matin polskan (yksi lempparini) sekä merimiesvalssin Meren aalloilla. Oi, miten mukavia muistoja mieleen nousi, herkistyin ja kuuntelin. Niin nautittavaa.

Eikä ystävätär poissulkenut uusintaa – sitten joskus.

Kaikesta nautittiin: seurasta, ruoasta, viinistä – ja Scotch Whiskystä.

Ruokaa jäi paljon – en koskaan ole oppinut kokkaamaan ”vain pienesti”. Sunnuntaina rääppiäiset Tyttärille perheineen.

C´est la vie!