Klaara Kotko (Aku-Ankan taskukirjat)Teimme (kässäpäiväläiset) matkan Viron Viljandiin vuonna 1999. Tuosta matkasta kirjoitin tunnelmia muistiin, talletin levykkeelle ja tulostin. Levyke on kadonnut, mutta paperiversioon törmäsin siivotessani.
Julkaisen jutun nyt blogissani, ystävien nimet olen muuttanut. Ensin ajattelin nimetä meidät Lumikin kääpiöiden mukaan (heitäkin seitsemän), mutta päädyin kuitenkin Aku—Ankan taskukirjojen hahmoihin.
Luku 1
Iloiset naiset rannalla
Lähtöperjantai oli aurinkoinen ja kaunis, lähtömieli korkealla. Klaara ja Reginella tulivat hakemaan minut, Hanhikin, tasan kello 15.00, kuten oli sovittu. Sovitimme Klaaran autoon matkatavarani ja aprikoimme, että mihinkäs saamme ne tuliaiset mahtumaan kun nyt jo niin ahdasta ja täyttä oli. No, osa tavaroista jäisi Viroon, olivat viemisiä isäntäväelle. Niinpä siis Klaaran kyydissä kohti Helsinkiä ja laivarantaa. Juttu luisti ja matka sujui. – Näin nopeasti en ole koskaan satamaan ajanut, Klaara totesi perillä.
Laivarannassa odottivat jo iloiset Punaruusa ja Vieno, rinkka selässä. Kohta kurvasi paikalle Melli kyydissään Näpsä ja matkaseurue olikin koossa. Laivan lähtöön oli vielä runsaasti aikaa ja me olimme valmiita ajamaan laivaan. Olisi aikaa löytää mieluisat istumapaikat.
Klaara toimii aina matkatessamme matkanjohtajana. Hän pyysi meiltä passit ja Melliltä sen lisäksi auton rekisteriotteen tullitarkastusta varten. Melli tutki laukkuaan ja alkoi näyttää hätääntyneeltä. -Älä vaan sano, että auton rekisteriote on kotona (n.50 km), Klaara sanoi. – En sano. Mutta passini sen sijaan on. Melli soitti kotiin pojalleen, antoi puhelimen Klaaralle, jonka suostuttelutaidot ovat vertaansa vailla ja hän saikin pojan tuomaan äitinsä passin. Huh! Selvittiin säikähdyksellä ja ehditään matkaan!
Kaksi autolastillista naisia ajoi siis passit mukanaan tulliin kello 17.25 (laiva lähtisi klo 17.30). Seuraava yllätys tuli tullimieheltä: - Jaaha! Saisinko tästä (Klaaran miehen auto) autosta sen omistajan valtakirjan siihen, että auton saa viedä pois Suomesta? Tätähän ei edes Klaara ollut ajatellut. Green Card kyllä Klaaralta löytyi. Suomalainen tulli oli ystävällinen ja ymmärtäväinen: autoa ei löytynyt varastettujen listalta ja naisporukka oli säädyllisen näköistä (arkipäiväsen?), joten siitä vaan laivaan ja nopeasti. Kello oli 17.31. –Voi veljet, mitähän tästä vielä tulee? sanoi Klaara.
Jatkuu…
Julkaisen jutun nyt blogissani, ystävien nimet olen muuttanut. Ensin ajattelin nimetä meidät Lumikin kääpiöiden mukaan (heitäkin seitsemän), mutta päädyin kuitenkin Aku—Ankan taskukirjojen hahmoihin.
Luku 1
Iloiset naiset rannalla
Lähtöperjantai oli aurinkoinen ja kaunis, lähtömieli korkealla. Klaara ja Reginella tulivat hakemaan minut, Hanhikin, tasan kello 15.00, kuten oli sovittu. Sovitimme Klaaran autoon matkatavarani ja aprikoimme, että mihinkäs saamme ne tuliaiset mahtumaan kun nyt jo niin ahdasta ja täyttä oli. No, osa tavaroista jäisi Viroon, olivat viemisiä isäntäväelle. Niinpä siis Klaaran kyydissä kohti Helsinkiä ja laivarantaa. Juttu luisti ja matka sujui. – Näin nopeasti en ole koskaan satamaan ajanut, Klaara totesi perillä.
Laivarannassa odottivat jo iloiset Punaruusa ja Vieno, rinkka selässä. Kohta kurvasi paikalle Melli kyydissään Näpsä ja matkaseurue olikin koossa. Laivan lähtöön oli vielä runsaasti aikaa ja me olimme valmiita ajamaan laivaan. Olisi aikaa löytää mieluisat istumapaikat.
Klaara toimii aina matkatessamme matkanjohtajana. Hän pyysi meiltä passit ja Melliltä sen lisäksi auton rekisteriotteen tullitarkastusta varten. Melli tutki laukkuaan ja alkoi näyttää hätääntyneeltä. -Älä vaan sano, että auton rekisteriote on kotona (n.50 km), Klaara sanoi. – En sano. Mutta passini sen sijaan on. Melli soitti kotiin pojalleen, antoi puhelimen Klaaralle, jonka suostuttelutaidot ovat vertaansa vailla ja hän saikin pojan tuomaan äitinsä passin. Huh! Selvittiin säikähdyksellä ja ehditään matkaan!
Kaksi autolastillista naisia ajoi siis passit mukanaan tulliin kello 17.25 (laiva lähtisi klo 17.30). Seuraava yllätys tuli tullimieheltä: - Jaaha! Saisinko tästä (Klaaran miehen auto) autosta sen omistajan valtakirjan siihen, että auton saa viedä pois Suomesta? Tätähän ei edes Klaara ollut ajatellut. Green Card kyllä Klaaralta löytyi. Suomalainen tulli oli ystävällinen ja ymmärtäväinen: autoa ei löytynyt varastettujen listalta ja naisporukka oli säädyllisen näköistä (arkipäiväsen?), joten siitä vaan laivaan ja nopeasti. Kello oli 17.31. –Voi veljet, mitähän tästä vielä tulee? sanoi Klaara.
Jatkuu…
Jotain tästä muistankin..:)
VastaaPoistaAika jännä alku!
VastaaPoistaTuttua toikin, etä matkalaukut liian täynnä lähtee pikkasellekkin matkalle.
Mutta aina aattelee,jos kuitenkin tulee jotain, ja jos kuitenkin tarvitsee sellasta vaatetta!??
Hyvä, kun ehditte!
Jään oottamaan seuraavaan jatkoa....
Niinpä niin, yksi niistä ikimuistoisista tapahtumista tuo passin unohtuminen kotiin (kyllä myönnän, minä se olin) :-) Ei ole tapahtunut kuin tuon yhden ainoan kerran - ja tietysti juuri silloin, kun olimme lähes ekoina eli siis oikein hyvissä ajoin satamassa autojonossa!! :-( Mutta onneksi vanhimmalla pojalla oli jo ajokortti, muuten olisi matka tyssännyt satamaan ;-)
VastaaPoistaMinäkin odotan jatkoa, sillä en enää yhtään muista, mitä kaikkea olet muistiin merkinnyt. Kivaa... :-)))
Saimi,
VastaaPoistaniin varmaan. Matkaa muisteltiin useasti. :)
Harakka,
alku aika hankalaa, eikä siinä vielä kaikki!
Itse olen myös sellainen, että aina pakkaan liikaa mukaan: varalle ja varalle.
Matkaan siis ehdittiin ja matka jatkui... :D
Tiina,
en itsekään muistanut koko matkaa, hyvä että huomasin tuon tarinan, olisi saattanut jäädä unholaan koko juttu, varsinkin kun ei enää levykettäkään. :)
Melkein kuin olisi itse ollut mukana...
VastaaPoistaMeillä kotona on semmoinen pakkaaja, että kahden viikon matkalle otetaan yksi kapsäkki eikä mitään liikoja...
Se sanoo, että hammasharja (jonka senkin voi ostaa periltä) ja luottokortti riittää...
Siinä ei paljoa pakaaseja tarvita.
Ihan viisautta tuossa...
VastaaPoistaSen taidon kun osaisi! :)