Kirjoista jotakin

Vapaapäivä. Niin nimitetään ei-työpäivää keskellä arkiviikkoa. Minulla on tänään vapaapäivä. Vai onko tämä kuitenkaan vapaapäivä, päivä antaa ajatusten hiipiä hissukseen tietoisuuteen, ajelehtia vailla suunnitelmia yhdestä mielikuvasta toiseen. On ja ei.

Lukemaan en taida ehtiä (tuo ”ehtiä”-sana on oikea hirviö). Haluamaansa kun ajan ottaa mistä tahansa, melkein. Mutta kun minä haluan lukea kiireettä. Niin että halutessani voin viitata kintaalla kellolle ja tunneille ja vain istua tai loikoilla tai kävellä tai vaihtaa huonetta tai juoda teetä ja mutustella leipää – ja samalla lukea. Mieluummin kirjan alusta loppuun. Ainakin ennen näin oli aina. Nyttemmin osaan lopettaa tarvittaessa ja jatkaa lukemista myöhemmin. Minulle tämä "uusi" tapa merkitsee jonkinmoista taantumista, lukukokemuksen tuoman tunne-elämyksen pirstoutumista.

Olen aloittanut Toni Morrisonin: Armolahja (Tammi 2009). Olen lukenut muutamia hänen suomennettuja teoksiaan ja niistä eniten koskettanut on ehkä tunnetuin Minun kansani, minun rakkaani. Minua viehättää Toni Morrisonin kirjoitustyyli, joka muistuttaa taitavasti solmittua, monikirjavaista ja moniselitteistä kuvakudosta: langat solmittu toistensa ja loimien lomaan. Aika ja paikka liikkuu ja risteytyy. Niinkuin tässä nyt aloittamassanikin. Kovin tummia ovat elämän kudelangat ja raskaita siinä, mutta miten muuten voisi ollakaan? Kerrotaanhan Amerikan orjakaupan alkuajoista.

Aloitin eilen kirjan Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa (Otava 2009). Kirja toisensa jälkeen murehdin erityisopettaja-kirjailijan mukana niitä vaikeuksia, joita erilaisilla lapsilla on elämässään. Toivon toivoa. Haydenin kaltaisia opettajia/ihmisiä/läheisiä tarvitaan kaikkialla. Luettuani olen luvannut kirjan Nuoremmalle tyttärelle, joten tuo lupauskin kannustaa jatkamaan lukemista pikimiten.

Kirja-alennusmyynnistä ostin yrttien viljelystä ja käytöstä ja niiden tuottamasta ilosta kertovan teoksen Anna Bergenström: Annas örtagård (Bonniers 2005). (En ole löytänyt sitä suomeksi, lieneekö ollenkaan suomennettu?) Nyt lumisateen peitellessä yhä uudelleen ja uudelleen kolatut ja kolatut pihamaat kevään ja kesän suunnittelu antaa syvää mielihyvää!

9.luokkalainen lukevainen nuorinainen mietti, mitä seuraavaksi. Suosittelin Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (WSOY 1996). Kun näin kysyjän seuraavan kerran utelin, oliko jo kirjan lukenut. – Olen lukenut. – Mitä pidit? – Kirja oli – järisyttävä, ihan tajuton, mikä lukukokemus!! Niin minustakin oli - ja on.