Degas: BalettitanssijaTasan kello 18.00 olen paikallani alakoulun liikuntasalin perimmäisessä nurkassa, aivan puolapuiden vieressä. (Helppo nousta lattialta, kun tukeutuu pinnoihin.) Soittimesta kajahtaa kiihkeärytminen discomusa; ohjaaja asettelee mikrofonin, ottaa kepin ja pian kuuluu: -Marssi paikallasi, yks, kaks, koo… On alkanut keppijumppa.
- Marssi koko ajan. Älä lopeta, kuuluu ohjeet. – Nyt keppi eteen, rinnalle, ylös, rinnalle! Marssi neljä askelta eteenpäin… hyvä! Sitten neljä taaksepäin. Hyvä!.
Ohjeet seuraavat toisiaan. Keppiä työnnetään ja nostetaan. Sillä melotaan, sillä punnerretaan. Jalat marssivat, ottavat askelia sivulle, taakse, polvet nouset ylös, kantapäät yrittävät osua pakaroihin.
Katselen vaivihkaa muiden suorituksia. Miten tämä minulle onkin niin vaikeaa? – Vielä viimeiset kahdeksan kertaa tätä liikettä! kehottaa ohjaaja. Puren hammasta ja teen liikkeen sinnepäin.
Joidenkin liikkeiden tarkoitus on kehittää (ja palauttaa minun tapauksessani) koordinaatiokykyä: kädet tekevät näin ja jalat samanaikaisesti jotain ihan erilailla. Huh! Mihin ihmeeseen ovat kadonneet kaikki entiset taitoni? Kuinka voin olla näin sinne tänne hosuja? Kukaan ei kuitenkaan tunnu katselevan minua, kaikki keskittyvät omaan suoritukseensa. Enkä katseista välittäisikään: häveliäisyys ei auta kunnonkohotuksessa, on vain yritettävä!
Aika kuluu…
- Sitten kepit pois ja matolle. Punnerruksia. Noin… Vielä kahdeksan… Nojataan käsiin ja ojennetaan jalat suoriksi, sitten vatsa ylös, allaan käsien ja varpaiden varassa. Pinnistellään siinä. Vielä, vielä…
Nyt ei onnistu. Oma napani on tiukasti matossa eikä sieltä nouse. Ei millään... Tämä koettelee itsetuntoa (ja tässä vaiheessa olen valmis heittämään kaikki lihottavat herkkusyömiset roskakoriin).
Lisää vatsalihasliikkeitä: kädet niskan taakse, nosto. Kyynärpää tavoittelee vastaisen puolen polvea, nosto. Pyöräilyä… - Vielä kahdeksan kertaa… Hyvä! Hienosti menee! innostaa ohjaaja. Niin menee, muttei minulla, ajattelen.
Hiki valuu, jossain vaiheessa on pienten vesihörppyjen aika. Vielä punnerretaan, pinnistellään ja toistetaan.
Viimein valot himmenevät: - Nyt selinmakuulle, jalat vatsan päälle. Sekään ei VIELÄ onnistu. On venytysten ja rentoutumisen aika. Ihanaa…. Selvisin taas yhdestä tunnista!
Tunnin jälkeen jalat vapisevat ja köpöttelen autolle. Olen ihan poikki. Kotona heti suihkuun, jo ulko-ovella huudan kovalla äänellä Miehelle: - Teetä!
- Marssi koko ajan. Älä lopeta, kuuluu ohjeet. – Nyt keppi eteen, rinnalle, ylös, rinnalle! Marssi neljä askelta eteenpäin… hyvä! Sitten neljä taaksepäin. Hyvä!.
Ohjeet seuraavat toisiaan. Keppiä työnnetään ja nostetaan. Sillä melotaan, sillä punnerretaan. Jalat marssivat, ottavat askelia sivulle, taakse, polvet nouset ylös, kantapäät yrittävät osua pakaroihin.
Katselen vaivihkaa muiden suorituksia. Miten tämä minulle onkin niin vaikeaa? – Vielä viimeiset kahdeksan kertaa tätä liikettä! kehottaa ohjaaja. Puren hammasta ja teen liikkeen sinnepäin.
Joidenkin liikkeiden tarkoitus on kehittää (ja palauttaa minun tapauksessani) koordinaatiokykyä: kädet tekevät näin ja jalat samanaikaisesti jotain ihan erilailla. Huh! Mihin ihmeeseen ovat kadonneet kaikki entiset taitoni? Kuinka voin olla näin sinne tänne hosuja? Kukaan ei kuitenkaan tunnu katselevan minua, kaikki keskittyvät omaan suoritukseensa. Enkä katseista välittäisikään: häveliäisyys ei auta kunnonkohotuksessa, on vain yritettävä!
Aika kuluu…
- Sitten kepit pois ja matolle. Punnerruksia. Noin… Vielä kahdeksan… Nojataan käsiin ja ojennetaan jalat suoriksi, sitten vatsa ylös, allaan käsien ja varpaiden varassa. Pinnistellään siinä. Vielä, vielä…
Nyt ei onnistu. Oma napani on tiukasti matossa eikä sieltä nouse. Ei millään... Tämä koettelee itsetuntoa (ja tässä vaiheessa olen valmis heittämään kaikki lihottavat herkkusyömiset roskakoriin).
Lisää vatsalihasliikkeitä: kädet niskan taakse, nosto. Kyynärpää tavoittelee vastaisen puolen polvea, nosto. Pyöräilyä… - Vielä kahdeksan kertaa… Hyvä! Hienosti menee! innostaa ohjaaja. Niin menee, muttei minulla, ajattelen.
Hiki valuu, jossain vaiheessa on pienten vesihörppyjen aika. Vielä punnerretaan, pinnistellään ja toistetaan.
Viimein valot himmenevät: - Nyt selinmakuulle, jalat vatsan päälle. Sekään ei VIELÄ onnistu. On venytysten ja rentoutumisen aika. Ihanaa…. Selvisin taas yhdestä tunnista!
Tunnin jälkeen jalat vapisevat ja köpöttelen autolle. Olen ihan poikki. Kotona heti suihkuun, jo ulko-ovella huudan kovalla äänellä Miehelle: - Teetä!
Olipa ihan kuin ite olisin ollut liikuntatunnilla hikisenä ja väsyneenä, enkä yhtään kertaa enää olisi jaksanut, vaan oli pakko!!Pakko...vielä yksi kerta ja sitten helpottaa..
VastaaPoistaMutta ei helpota, sitten mennään taas uutta sarjaa, ylös alas ja niin eteenpäin..!
Olen tämän käynyt monesti läpi, mutta nyt ei enää multa onnistuisikkaan, selkä on niin huono jo, että luvalla saan olla pois näiltä tunneilta.
Vaikka oikeesti ne oli kivoja tunteja, näin jälkeen päin ajateltuna.
Mutta aina oli kamala nälkä, kun kotiin pääsin, ihan kuin sullakin!
Harakka,
VastaaPoistakiitos myötätunnoista!
Olen täysillä kaikissa sarjoissa mukana, vaikka en todellakaan tee niitä oikeaoppisesti, ei sinne päinkään. En kykene (vatsa tiellä, vielä).
Nämä kansalaisopiston keppijumppatunnit ovat niitä ensimmäisiä kunnon jumppatunteja - kohta kolmeenkymmeneen vuoteen!!! :(
Olen tunnin jälkeen niin puristettu, etten voi edes mitään syödä mutta jano on julmettu ja teetä kuluu! :)
Kuullostaa siltä, että sopis oikein hyvin mullekin!! Täytyy kysyä lisää, kun nähdään ;-)
VastaaPoistaEipä ole meikäläisenkään tullu jumpattua kunnolla sitten kouluaikojen - ai niin, kyllä siellä kuntoremontissa vähän jumpattiinkin. Jostain just ton tapasesta olis oikein hyvä aloittaa...
Tiina,
VastaaPoistaminähän olin viime vuonna siinä "kevennetty kuntoliinkunta" -ryhmässä ja se oli minulle hyvä ja kevyt aloitus.
Tänä vuonna ajattelin, että etten kai vielä luovuta vaan yritän pärjätä tavallisessa - polvia, varsinkin toista, varon koko ajan ja todella: vain puolapuiden vierestä pääsen kammeten ylös, mutta pääsen kun pääsenkin! :)
Olet uskomattoman sitkeä, Heinänkehrääjätär, ei muuta kuin tsemppiä sinne jumppaan, kohta alkaa taas pyöräilykausikin...sekin taisi olla suosikkejasi nykyään:)
VastaaPoistaSaimi,
VastaaPoistakiitos tsemppauksesta! Pakko pistää sitkeäksi; ja hyvä olo hellii sitten pakotuksen jälkeen ja palkitsee. Ja minähän palkinnoista tykkään! :)
No huh huh....kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
VastaaPoistaEn todellakaan saa ittestäni irti mitään liikuntaretuutusta...köpöttelyä elukan kanssa lukuunottamatta...
Kerran-pari saisin mentyä...sitten tulee loppu.
Salilla käytiin Miehen kanssa kuukausi ja ainoo mitä ajttelin, oli, että teen nopeesti jottas poispääsen.
Nolo minä.
TuulisMumma,
VastaaPoistaet ollenkaan nolo sinä! Köpöttelet elukan kanssa joka päivä; siinä jo hyvin liikuntaa!
Tää keppijumppa vain kerran viikossa. :)
Kuulostipa tutulta, vaikken olekaan kun sen kerran tolla tunnilla käynyt :). Siellä ei kyllä pahemmin laiskotella, ellei sitten itse niin halua, vaan tempo pysyy kovana ihan loppuminuuteille asti :o).
VastaaPoistaOmppupiirakka on muuten kohta syöty, vuuan voipi tulla hakemaan ja pieniä muutoksia katsastamaan ;o). Ota muuten isä mukaan, niin se voi kiinnittää keittiön kattokoukuston samalla ;o).
Kuulostipa tutulta, vaikken olekaan kun sen kerran tolla tunnilla käynyt :). Siellä ei kyllä pahemmin laiskotella, ellei sitten itse niin halua, vaan tempo pysyy kovana ihan loppuminuuteille asti :o).
VastaaPoistaOmppupiirakka on muuten kohta syöty, vuuan voipi tulla hakemaan ja pieniä muutoksia katsastamaan ;o). Ota muuten isä mukaan, niin se voi kiinnittää keittiön kattokoukuston samalla ;o).
Jauhotoukka,
VastaaPoistajoo on tiukka jumppa, mutta periksi ei anneta!
Tullaan kyllä, soittelemisiin! :)