Kevättä ikkunallaHieno kevätpäivä menoillaan! Ja kevättä rinnassa tuntui olevan miehellä, kun yllätti minut ehdottamalla, että – Mentäisiinkö Antiikki- ja keräilymessuille? Niin mentiin. Vaikka olen kova kirpputorikiertelijä, antiikkimessuilla Helsingissä en ole koskaan ollut, eikä mieskään.
Messut alkoivat aamusta mukavan verkkaisesti: messuvieraita ei tungokseen asti, oli rauhallista ja väljää. Ja paljon, paljon kaikenlaista kaunista katseltavaa. Antiikin hinnoissa lama ei vielä näkynyt, tai ainakin minun kukkarolleni useimmat haluttavat esineet olivat liian kalliita.
Mies katseli kaikkea esillä olevaa, varsinkin astioita, sillä silmällä, että: - Onkos meillä kotona samanlaisia? Jos vastasin myöntävästi, hän tivasi: - Missä ne meillä on? Tilannetta helpotti/helpottaa se tosiasia, ettei hän todellakaan muista/tiedä/ole oikeasti kiinnostunut kodin esineistöstä. Ja voin melko hyvällä omallatunnolla sanoa: - Ei, ei meillä kai tuollaista, ei ainakaan ihan tuollaisia.
Messuilla hän yllätti minut huomaamalla, että eräällä hyllyllä seisoi myytävänä samanlaisia viinilaseja, joita olimme saaneet 70-luvulla häälahjaksi. – Katso nyt, maksavat näin paljon per kappale. Missä meidän lasit ovat? – Voi, niistä rikkoutui osa, loput olen jossain vaiheessa myynyt kirppiksellä. Mies voivotteli, hänen mielestään olin toiminut epäviisaasti, olisi pitänyt lasit säästää.
Jatkettiin kiertelyä.
Jonkin aikaa katselin mustaa peltitarjotinta, melko isokokoista ja kulunutta. Kohtuuhintaista. – Katso, tämän voisi viedä rantasaunan tupaan, sinne pöydälle. Tämän päällä voi mukavasti ja turvallisesti polttaa kynttilöitä. – Ei se käy, tarjotin on aivan liian iso. Eihän pöydälle sitten enää muuta mahtuisi. Ei kai sitten.
Jatkettiin kiertelyä.
Mutta kuitenkin: tarjotin jäi mietityttämään minua. – Entäs meille kotiin, jos ostaisin sen sinne? – Ei sille ole meille paikkaa. Kaikki paikat ovat niin täynnä. Ensin pitää jotain saada ulos, ennen kuin mitään tuodaan sisälle. Eikä tarjotinta ostettu.
Emme ostaneet messuilta mitään.
Messuilla käynnin jälkeen mies vei minut ulos syömään.
(Huom! Jos ihan ehdottomasti olisin tarjottimen halunnut, olisin sen kyllä ostanut, mutta: vältän ostosreissuja kera miehen.)
Messut alkoivat aamusta mukavan verkkaisesti: messuvieraita ei tungokseen asti, oli rauhallista ja väljää. Ja paljon, paljon kaikenlaista kaunista katseltavaa. Antiikin hinnoissa lama ei vielä näkynyt, tai ainakin minun kukkarolleni useimmat haluttavat esineet olivat liian kalliita.
Mies katseli kaikkea esillä olevaa, varsinkin astioita, sillä silmällä, että: - Onkos meillä kotona samanlaisia? Jos vastasin myöntävästi, hän tivasi: - Missä ne meillä on? Tilannetta helpotti/helpottaa se tosiasia, ettei hän todellakaan muista/tiedä/ole oikeasti kiinnostunut kodin esineistöstä. Ja voin melko hyvällä omallatunnolla sanoa: - Ei, ei meillä kai tuollaista, ei ainakaan ihan tuollaisia.
Messuilla hän yllätti minut huomaamalla, että eräällä hyllyllä seisoi myytävänä samanlaisia viinilaseja, joita olimme saaneet 70-luvulla häälahjaksi. – Katso nyt, maksavat näin paljon per kappale. Missä meidän lasit ovat? – Voi, niistä rikkoutui osa, loput olen jossain vaiheessa myynyt kirppiksellä. Mies voivotteli, hänen mielestään olin toiminut epäviisaasti, olisi pitänyt lasit säästää.
Jatkettiin kiertelyä.
Jonkin aikaa katselin mustaa peltitarjotinta, melko isokokoista ja kulunutta. Kohtuuhintaista. – Katso, tämän voisi viedä rantasaunan tupaan, sinne pöydälle. Tämän päällä voi mukavasti ja turvallisesti polttaa kynttilöitä. – Ei se käy, tarjotin on aivan liian iso. Eihän pöydälle sitten enää muuta mahtuisi. Ei kai sitten.
Jatkettiin kiertelyä.
Mutta kuitenkin: tarjotin jäi mietityttämään minua. – Entäs meille kotiin, jos ostaisin sen sinne? – Ei sille ole meille paikkaa. Kaikki paikat ovat niin täynnä. Ensin pitää jotain saada ulos, ennen kuin mitään tuodaan sisälle. Eikä tarjotinta ostettu.
Emme ostaneet messuilta mitään.
Messuilla käynnin jälkeen mies vei minut ulos syömään.
(Huom! Jos ihan ehdottomasti olisin tarjottimen halunnut, olisin sen kyllä ostanut, mutta: vältän ostosreissuja kera miehen.)
Miehet ovat vähän sellaisia hyvien löytöjen "jarruja". Mutta kaikki kunnia tänään myös tänne, minäkin sain lounaan ulkona naistenpäivän kunniaksi..:)
VastaaPoistaSaimi,
VastaaPoistatäältä löytyy kyllä varsin toimiva jarru; harmittava usein jarruttelu on sitten myöhemmin osoittautunut ihan jees-hommaksi! :)