Kässäläiset matkalla V ja VI

Luku 5
Emännän ja isännän huomassa enkeleitä luomassa

Nyt olikin jo aika ajaa kohti isäntäperheen maalaiskotia. Olimme varanneet mukaan askartelumateriaalia, tarkoitus oli yhdessä luoda paperienkeleitä ja opettaa niiden tekoa myös emännälle. [Paperienkelit olivat kovin suosittuja tuolloin.]

Isäntäväen kotina oli 1920-luvulla rakennettu suurehko talo. Pihapiirissä oli navetta (ei enää käytössä) ja lampaita lampolassa. Oli kanoja ja kukko. Pihaan oli kaivettu myös viehättävä lampi. Harmaa karvapallo juoksi kartanolla: Murre-koira. Pieni kissa tutki valppaana vieraita. Meitä tapaamaan oli saapuneet myös Klaaran tuntema nuori perhe: äiti, isä ja kaksi tytärtä.

Itse talossa aika tuntui pysähtyneen: huoneet olivat isoja ja matalahkoja, kalustus vanhaa ja talon hengen mukaista. [Jännää: kun Sofi Oksasen kirjassa Puhdistus kirjan alussa Aliide katselee pitsiverhojen takaa pihallaan makaavaa Zaraa, huomaan kuvitelleeni tuon kohtauksen emäntämme pitsiverhojen takaa. Se talo, se piha, se pitsiverho, se tunnelma – se maa ja aikakausi. Hmm…]

Ruokahuoneen iso pöytä tyhjennettiin, sille leviteltiin enkeleiden tekotarpeet ja pian suihke ja suhina kävi, kaikki olivat työn touhussa. Näpsä toimi tässä osaavana ohjaajana ja enkeli toisensa jälkeen valmistui. Tauolla kahvia ja omenanyyttejä.

Klaara halusi vielä vaihtaa kuulumisia kukkakauppiasystävänsä kanssa ja lähti Viljandin keskustaan. Mukaansa hän sai Vienon ja Mellin. Me muut jäimme saunomaan.

Ensin saunoimme minä, Punaruusa ja Näpsä. Sauna oli rakennettu vanhoista hirsistä paikalle, jossa aikaisemmin oli sijainnut savusauna. Saunarakennus oli toisenmoinen kuin tavanomainen suomalainen: löylyhuone, pesuhuone ja pukuhuone niin kuin meillä, mutta näiden lisäksi lämmityshuone. Huone, jossa puita säilytettiin ja josta lämmitettiin kiuas ja lisättiin siihen puita. Näpsä kun kävi puita lisäämässä sanoi, ettei sytykkeistä ollut pulaa: kuumuutta hehkuvan kiukaan tulisijan vieressä oli iso pino sanomalehtiä!

Autuus oli kylpeä! Vihdat olivat valmiina, kuumaa ja kylmää vettä riittävästi. Ja löylyt! Vettä heitettiin pyöreille, mustille luonnonkiville: kuului pehmeä sihahdus ja makoisa kuumuus helli meitä lauteella istujia. Ah, onnea!

Saunasta johti pieni polku talolle: polun toisella puolella monikymmenvuotiaat tammipuut, toisella puolella pelto, jonka takana taivaanrannassa laskevan auringon viime oranssipuna. Pihaan isäntä oli virittänyt grillin ja kaiken kruunasi taivaalla kumottava kuu-ukko.

Kun kaikki olimme saunoneet (ne Viljandissakin ”piipahtaneet” (2 tuntia)) oli aika taasen – syödä. Ruokavadit kiersivät ja nopeasti tyhjentyivät. Emäntä tarjoili oman perunamaan perunoita, kaalikääryleitä, grillattuja makkaroita, salaattia. Emme olleet vieraskoreita. Isäntä oli ostanut jälkiruuaksi sekä suklaa- että persikkakakun, jotka nekin melkein nautimme loppuun kahvin ja teen kera.

Saunomisen ja runsaan aterian jälkeen jaksoimme valvoa puoleenyöhön; sitten sitkeintäkin alkoi nukuttaa.


Luku VI
Lähtö ja kotiintulo

Lähtöaamu valkeni yhtä kauniina kuin muutkin aamut tänä ilmojen suhteen kummana kesänä [Kesä 1999 oli kaiketi yhtä kaunista päivää? En muista.] Kiittelimme ja hyvästelimme isäntäväen. Emäntä lahjoitti meille jokaiselle villalankaa omien lampaittensa villasta, sitä pässin pökkimää sukkalankaa! Klaara yritti pelästyttää emäntää: - Taidamme tulla ensi kesänä ja viipyä koko viikon. – Joo-o, saatte sitten kitkeä kasvimaatakin, sanoi emäntä. Vielä käynti muutamassa kaupassa ja sitten ( Mellin auton käyntiintyöntämisen jälkeen) kohti Tallinnaa. Oli mukava nähdä seudut, joiden halki olimme ajaneet pimeässä, päivänvalossa. Lempeää maisemaa, jossa jo häivähdys alkavaa syksyä. Haikaranpesiä. Nyt onnistuimme saamaan lihapiirakoita; ja vielä yksi pysähdys: kahvipaikka, jossa jotkut nauttivat myös lihaseljankaa.

Tallinnan Merekeskuksessa teimme viimehetken ostoksia: Klaara osti itselleen hiuslisäkkeen ja minä Miehelle olutpakkauksen, jonka Vieno ja Reginella ystävällisesti suostuivat ottamaan väliinsä auton takapenkille (mihinkään muualle se ei olisi enää mahtunutkaan).

Katamaraanille ajo sujui kommelluksitta. Virolainen tullimies oli kyllä ankaran näköinen ja olisi halunnut kurkistaa Mellin auton takakonttiin. Selvitimme, että jos auton moottorin sammuttaa ja takakontin avaa auton avaimella, auto on työnnettävä käyntiin. Jonka jälkeen tulli heilautti kättään. –Menkää!

Istumapaikkoja emme onnistuneet löytämään, mutta kun pari lihavaa leidiä istahti lattialle, jo paikalle saapui pelastaja: herrasmies henkilökunnasta johdatti naiset istumaan ensimmäiseen luokkaa (jossa siis oli vapaita paikkoja).

Suomen tullista selvisimme kommelluksitta läpi, myös ne Emännän Miehelle lähettämät kymmenen perunaa. Mellin auto työnnettiin katamaraanista viimeisenä. Helsingissä Vieno saatettiin kotiovelleen. Sinne hän jäi vilkuttamaan kainalossaan iso tomaattimehupurkki. Punaruusa jatkoi Tampereelle. Melli ajoi korjaamolle, me muut kotiin.

Kotona tämä mummo meni Miehen, lapsen ja lastenlasten kanssa saunaan ja sitten nukkumaan. Matka oli tehty ja kaikki oli hyvin.